Siirry sisältöön
21-09-2020

Asiantuntijoiden viisi vinkkiä vastuullisiin it-valintoihin

Kestävä kehitys, kiertotalous ja tuotteiden elinkaaren pidentäminen nousevat yhä voimakkaammin it-päättäjien agendalle, mutta kuinka toimia vastuullisesti omassa organisaatiossa? Atean vastuullisuusasiantuntijat Vesa Siitari ja Joachim Aronsson antavat viisi konkreettista ohjetta kohti vastuullisempaa liiketoimintaa.

Pieni poika näyttää viittä sormea.
  1. Ota vastuullisuus osaksi strategiaa ja nimeä vastuuhenkilö

    ”Avainasemassa on suunnitelmallisuus: vastuullisuus on sisällytettävä strategiaan kokonaisuutena, joka koskettaa kaikkia toiminnan osa-alueita. Yrityksen kannattaa nimetä vastuuhenkilöt, joiden hallussa on koko it-elinkaari laitteiden hankinnasta niiden käsittelyyn myös käytön jälkeen. Siten yrityksen toiminnalla on rakenne, jonka varassa voi pyrkiä kohti vastuullisempia valintoja. Samalla yritys viestii ulospäin potentiaalisille asiakkaille, työntekijöille ja muille sidosryhmille kiinnostuksestaan kestävään kehitykseen ja vastuullisuuteen”, kertoo Atea Logistics Ab:lla kestävän kehityksen parissa työskentelevä Joachim Aronsson

  2. Sisällytä vastuullisuusvaatimuksia tarjouspyyntöihin
    Jos vastuullisuus on tärkeä asia organisaatiolle, siihen liittyviä teemoja kannattaa ehdottomasti nostaa esiin jo tarjouspyynnöissä.

    ”Olennaisia kysymyksiä ovat, kuinka toimittaja toteuttaa vastuullisuutta ja kuinka se mahdollistaa vastuullisuuden asiakkaan toiminnassa. Kannattaa kysyä esimerkiksi pakkausmateriaaleista, esiasennuksesta ja kierrätyksestä, siitä kuinka laitteiden elinkaaren alku- ja loppupää toteutetaan vastuullisesti sekä kuinka luontoon kohdistuvat jätekuormat ja CO2-päästöt minimoidaan”, Head of Sales and Sustainability Vesa Siitari neuvoo.

    ”Vaikka vastuullisuus selkeästi kiinnostaa kuntia ja julkista sektoria, julkisen puolen kilpailutuksissa vastuullisuus on haastavampaa niissä käytetyn laatupisteytysmallin takia. Sen sijaan yritysmaailmassa vastuullisuus on tahtotila! Viime kädessä yritys päättää itse, millaisia asioita se kilpailutuksissa arvottaa, ja kuinka korkealle”, Siitari jatkaa. 

    Olemme koonneet avuksesi muutamia ohjeita helpottamaan vastuullista it-ostamista.



  3. Muista, että sinun jätteesi on jonkun aarre

    Vanhetessaan teknologia muuttuu monen silmissä jätteeksi, mutta monilla laitteilla voi oikeasti olla vielä pitkä elämä edessään. Kiertotalous lähtee pyörimään, kun kierrättää vanhat laitteet komeroon hautaamisen sijaan.

    ”Viime vuonna jopa 84 prosenttia asiakkaidemme työpaikoilta keräämistämme PC-koneista päätyi uusiokäyttöön. Ja kun laitteille ei ole enää kysyntää markkinoilla, kierrätämme laitteet siten että niistä tulee jälleen osa kiertotaloutta”, Aronsson sanoo. 



  4. Kun ostat uutta, palauta samalla vanhaa
    Tulevia sukupolvia ajatellen kierrättäminen on it-päättäjältä viisas veto.

    ”Jos tietokone valmistetaan neitseellisestä materiaalista eli kaivamalla metallit maasta, yhtä tietokonetta kohden syntyy 1,2 tonnia kaivos- ja metallijätettä ja melkoinen monttu. Pelkästään Suomessa syntyy vuodessa keskimäärin 23 kiloa elektroniikkajätettä per nuppi, kun mukaan lasketaan jääkaapit, televisiot ja muu kuluttajaelektroniikka. Siitä 3,1 kiloa on it-jätettä, ja meidän tavoitteemme on saada palautettua koko tuo palautunut it-laitekanta takaisin kiertoon jossakin muodossa”, Vesa Siitari kertoo.

    ”Mitä hyötyä on laitteesta, joka ei enää palvele käyttötarkoitustaan? Miksi siis hillota sitä hyllyssä, kun siitä voisi valmistaa uuden ja toimivan laitteen? Mitä enemmän vanhoja laitteita palautuu kiertoon, sitä vähemmän tarvitsemme uutta, neitseellistä raaka-ainetta.” 
  5. Liity 100 % -klubiin

    ”Haluan haastaa yritykset liittymään 100 % -klubiimme. Klubissa pääsee osaksi yhteisöä, jossa osa on jo hyvin pitkällä vastuullisuusasioissa ja toiset vasta aloittamassa matkaa. Yhdessä löydämme ja jaamme tietoa sekä inspiraatiota kestävämmästä it-toiminnasta”, Joachim Aronsson kertoo.

    100 % -klubissa yritykset saavat apua toimitusketjujen ja niiden prosessien tarkasteluun, it-laitteiden kestävämpään hankintaan, käyttöön ja käsittelyyn sekä sopivan strategian löytämiseen.

    ”Toisille se tarkoittaa laitteiden liisausta tai uudelleensijoitusta organisaation osasta toiseen. Tavoitteemme kuitenkin on, että vuoteen 2030 mennessä asiakkaamme palauttavat meille yhtä monta vanhaa laitetta kuin myymme heille uusia. Tällä hetkellä palautusaste on 15–20 prosenttia, mutta yhteistyöllä asiakkaidemme kanssa voimme harpata täyteen sataan prosenttiin.”