2020-10-23

HPE auttoi Ateaa toteuttamaan strategisen tärkeän hybridipilvipalvelun

Hewlett Packard Enterprisen (HPE) ja Atean vuosia jatkunut kumppanuus on entisestään syventynyt Atea Cloudin modernisointihankkeessa. Yhteistyötä tehdään kaikilla tasoilla ja suoraa puhuen. Noin 500 ammattilaista työllistävä Atea Finland halusi tarjota asiakkailleen helposti hankittavat ja monipuoliset hybridipilvipalvelut. Mittavassa kehityshankkeessa ratkottiin vaikeitakin kysymyksiä yhdessä.

Atea Cloudin uudistaminen oli vaativa kehityshanke, jonka suunnitteluun ja toteuttamiseen halusimme mukaan parhaat teknologiatoimittajat”, sanoo Atean Head of Solution Sales & Offering, Hybrid Cloud Tommi Tietäväinen. ”Vertailimme myös muita vaihtoehtoja, mutta HPE:n kattava ratkaisuvalikoima soveltui meidän ja asiakkaidemme tarpeisiin lopulta selvästi parhaiten. Arvostamme myös selkeää tiekarttaa, pitkälle vietyä älykkyyttä ja vahvaa panostusta tuotekehitykseen. Saimme myös HPE:n tuotekehitysyksiköstä apua konesaliratkaisujen valintaan, konfigurointiin ja it-arkkitehtuurin suunnitteluun.”  

Tietäväinen vastaa Atean hybridipilvipalveluiden myynnistä ja tarjoomasta. ”Asiakkaidemme ja tietotekniikan käyttäjien vaatimukset kasvavat digitaloudessa päivä päivältä. Tietojärjestelmiltä vaaditaan huippuluokan käytettävyyttä, eikä viiveisiin ole yksinkertaisesti varaa. Asiakkaamme tarvitsevat tarkoituksenmukaiset ratkaisut myös datamassojen hallintaan ja varmistukseen.” 

Myynti kasvanut voimakkaasti 

Atea on HPE:n Hybrid IT Platina-kumppani sekä Aruban verkko- ja tietoliikenneratkaisujen Platina-kumppani. Huollot, ylläpito ja asennukset hoituvat myös ammattitaidolla. Atean palveluksessa on myös korkeimman HPE-osaamistason MASE-eksperttejä.

”Kumppanuutemme kantaa hedelmää myös lukujen valossa, ja Atean HPE-myynti on lähes kaksinkertaistunut neljässä vuodessa. Olemme onnistuneet erityisen hyvin kasvattamaan liiketoimintaamme julkisen sektorin organisaatioissa. Atealla on poikkeuksellisen laaja yhteistyöverkosto”, kertoo HPE:n Partner Sales Manager Pia Sandman. ”Osaamiseen panostetaan Atealla voimakkaasti, ja sertifiointi tuo myös asiakkaille varmuutta asioiden hoitumisesta.”

 ”Kysyntää on riittänyt asiakkaidemme keskuudessa älykkäille ja tehokkaille tallennusratkaisuille, hyperkonvergoiduille konesaliratkaisuille sekä erinomaista toimintavarmuutta ja suorituskykyä tarjoaville palvelimille”, sanoo Tietäväinen. ”Asiakkaamme ovat myös hyvin kiinnostuneita tekoälystä, jonka HPE on integroinut kaikkiin konesaliratkaisuihinsa.”   

Atea Cloud syvensi kumppanuutta  

”Atea Cloudin uudistaminen on ehdottomasti syventänyt kumppanuuttamme. Olemme miettineet yhdessä parhaita ratkaisuja teknologiatarpeisiimme, ja käyneet matkan varrella hyvinkin suoraa keskustelua. Olemme ratkoneet monimutkaisia kysymyksiä, ja se jos mikä on kumppanuutta aidoimmillaan”, korostaa Tietäväinen. ”Kaikkia konesaliratkaisujemme hyötyjä emme ole vielä ehtineet ulosmittaamaan. Käymme edelleen tiivistä dialogia HPE:n ammattilaisten kanssa, ja kuuntelemme asiakkaidemme tarpeita.”

”Saamme hybridipilvipalvelustamme runsaasti statistiikkaa. Luotettavuus ja suorituskyky ovat osoittautunet huippuhyväksi. Voimme nyt tuottaa asiakkaillemme yhä laadukkaammat hybridipilvipalvelut”, arvioi Tietäväinen. ”Tarjoamme asiakkaidemme kaikkiin tallennustarpeisiin tarkoituksenmukaisen ja kustannustehokkaan ratkaisun.”

”Hybridipilvipalvelumme perusinfrastruktuuri on nyt tuotantovalmis. Tuomme palveluumme uusia ominaisuuksia, ja aiomme hyödyntää myös AI:n ja automaation tarjoamat mahdollisuudet palveluidemme kehittämiseen”, sanoo Tietäväinen. ”Hyvät kokemuksemme käännämme asiakkaidemme eduksi, ja teemme hybridipilvipalveluiden hankkimisen helpommaksi. Datamassat kaipaavat suorituskykyistä alustaa, ja me vastaamme huutoon tarjoamalla asiakkaillemme mahdollisuuden julkipilvenkin käyttöön.”

HPE kerää laitteidensa miljoonista datapisteistä globaalisti valtavasti tietoa. ”Jaamme oppia eteenpäin, ja autamme Ateaa hienosäätämään Atea Cloudin moottoria oikeaan suuntaan. Seuraamme eri elementtien yhteen toimivuutta, ja Atean ammattilaisetkin voivat ennakoida potentiaaliset ongelmat erittäin tehokkaasti”, sanoo HPE:n teknologiajohtaja Ari Saareks.   

Hybridipilvipalvelut turvallisesta ympäristöstä

HPE ja Atea ovat järjestäneet koronakaudella myös runsaasti webinaareja ja virtuaalisia koulutuksia. 

”Palveluiden ostamisen suosio kasvaa nyt todella nopeasti. Yritykset tarvitsevat paikallisia ict-kumppaneita, jotka tarjoavat kattavat hybridipilvipalvelut turvallisesta ympäristöstä. Edge Computing siirtää dataa verkon reunalla, ja tietojenkäsittely tapahtuu myös 5G:n yleistyessä yhä älykkäämmillä päätelaitteilla”, kertoo Saareks. ”Yrityksissä arvostetaan joustavuutta ajaa työkuormia eri ympäristöissä.”

”Atealla on vaativa asiakaskunta, ja runsaasti pitkäaikaisia asiakkuuksia. Atea erottautuu laadukkailla palveluilla, ja he pystyvät tuottamaan asiakkailleen uusimpaan teknologiaan perustuvat hybridipilvipalvelut”, kertoo HPE:n Country Manager Antti Mäkelä. ”Toimiva kumppanuus vaatii molemmilta osapuolilta mittavia investointeja sekä jatkuvaa yhteistyötä kaikilla tasoilla.”