Oulun Seudun Sähkön tietohallintopäällikkö Marko Lähde aloittaa uusien palvelujen ja ratkaisujen etsinnän aina kääntymällä oman laajan verkostonsa puoleen. Hän haluaa kuulla muiden kokemuksista ennen kuin etenee itse hankintapäätöksessään.
Näin hän toimi myös kartoittaessaan 100-vuotiaalle kuluttajaosuuskunnalle uutta palvelinympäristöä.
”Kun aiempi palvelinympäristömme alkoi olla jo elinkaarensa ehtoopuolella, aloin selvittää mitä vaihtoehtoja markkinoilla on ja minkälaisia kokemuksia kollegoilla niistä oli. Käytännön kokemusten kuuleminen on mielestäni erittäin tärkeää! Olen itse toiminut monilla eri aloilla it-päällikkönä, joten minulla on laaja kollegaverkosto, jossa autamme toinen toistamme aina tarpeen tullen.”
Marko Lähde oli jo päätymässä perinteisellä tavalla tuotettuun konesaliratkaisuun, mutta innostui sitten muita kuuntelemalla uudesta ja paremmasta ratkaisusta: HPE SimpliVitystä.
”Huomasin, että SimpliVity-ympäristön hintapuoli oli tullut jo mukavasti asiakasta vastaan, todelliseksi vaihtoehdoksi. Kyselin kokemuksia myös muilta energiayhtiöiltä ja kuulin muutamilta hyviä kokemuksia vastaavasta muutoksesta SimpliVityyn. Hekin olivat toteuttaneet muutoksen Atean kanssa ja olivat hyvin tyytyväisiä. Sen jälkeen päädyimme myös täällä samaan ratkaisuun – ja olemme erittäin tyytyväisiä!”
Vähemmällä enemmän
”Sähköasemalla äly on pienissä purkeissa, joita kutsutaan releiksi. Niillä hoidetaan johtolähtöjen suojaus”, kertovat tietohallintopäällikkö Marko Lähde (vas.) ja verkostoinsinööri Tatu Kuronen.
Oulun Seudun Sähkön tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2025 mennessä. Tavoitetta edistää esimerkiksi Suomen suurin aurinkokeräinkenttä, jonka yhtiö rakennutti vuonna 2018 Tupokselle. Aurinkokeräimillä korvataan öljyllä tuotettu lämpö paikalliseen kaukolämpöverkkoon.
Myös uusi konesaliratkaisu auttaa kunnianhimoisen tavoitteen saavuttamisessa. Oulun Seudun Sähköllä on nyt kaksi HPE SimpliVityn ohjelmisto-ohjattua All in One -konesalia. Hankinta sisälsi valmiiksi integroituna kokonaisuutena kaikki tarvittavat resurssit: palvelimet, tallennuksen, varmistuksen, konesaliverkot ja virtualisointialustan. Lisäksi yhtiöllä on kaksi on-premise-konesalia omissa toimitiloissaan.
”Konesalithan olivat ennen suorastaan kunnioitusta herättävän näköisiä, täynnä räkkikaappeja, joissa valot vilkkuivat täyttä häkää. Uusi konesalimme voi herättää ihmetystäkin: tuossako se kaikki tosiaan on! SimpliVity-ympäristössä on monia kymmeniä virtuaalipalvelimia pienessä tilassa. Kompakti kokonaisuus on sekä kustannustehokas että vähäpäästöisempi, koska pienempi laitemäärä tarvitsee vähemmän sähköä ja jäähdytystä”, Marko Lähde kertoo.
Tietoturva on oleellinen osa huoltovarmuutta
Oulun Seudun Sähkön valokuituverkko on toteutettu GPON-tekniikalla eli yksi laitetilassa oleva keskuspääte syöttää useita asiakkaiden verkkopäätteitä. Kuvassa projektivastaava Jaakko Kiuttu esittelee Marko Lähteelle keskuspään laitteita.
Konesali uusittiin Atean avaimet käteen -palveluna. Marko Lähde on erittäin tyytyväinen lopputulokseen.
”Kaikesta näki, että prosessi oli koeponnistettu hyvin. Työ eteni vaiheittain, siinä oli selkeät stepit ja siksi myös aikataulut pitivät hyvin kutinsa. Yhteistyö Atean tiimin, it-palvelutuottajamme ja oman porukkamme kesken sujui todella hyvin ja saumattomasti.”
Hankinnassa painoi myös tietoturvallisuus ja huoltovarmuus, joka energiasektorin toiminnassa on kaiken A ja O. Toiminnan pitää olla turvattua myös haastavissa tilanteissa.
””Huoltovarmuuden kautta myös tietoturva-asiat nousevat hyvin tärkeään rooliin toiminnassamme. Panostamme tietoturvallisuuteen paljon koko energiasektorilla.””
Jäsenille palvelut tehokkaasti ja edullisesti
Oulun Seudun Sähkö Verkkopalvelut Oy siirtää sähköä kantaverkosta asiakkaille ja huolehtii sähköverkosta Kempeleen, Oulunsalon, Limingan, Lumijoen, Tyrnävän, Muhoksen ja Utajärven kuntien sekä Vaalan keskustan alueella.
Konesaliratkaisu tukee erinomaisesti 100-vuotiaan Oulun Seudun Sähkön liiketoimintamallia. OSS on kuluttajaosuuskunta, jonka tehtävänä on tuottaa jäsenilleen edullisia ja laadukkaita palveluita.
Yhtiöllä on monipuolinen palvelurakenne. Se siirtää energiaa sekä tarjoaa myös kaukolämpöä ja valokuituyhteyksiä toiminta-alueellaan. Lisäksi OSS myy sähköä valtakunnallisen Oomi Energian kautta.
”Täällä on sellainen me-henki. Toiminta-alueellamme asuvat jäsenomistajat saavat palvelut huomattavan edulliseen hintaan. Jäsenethän omistavat yhtiömme sataprosenttisesti, joten haluamme tuottaa heille palveluja mahdollisimman tehokkaasti ja edullisesti”, Lähde kertoo.
Kevyt hallintorakenne ja hyvät kumppanit
OSS:n hallintorakenne on kevyt. Yhtiön johtoryhmään kuuluva Marko Lähde johtaa tietohallintoa, jonka oman henkilöstön apuna on ulkopuolisia it-kumppaneita.
Marko Lähteen mukaan yhtiön liiketoimintaa kehitetään uusien teknologioiden avulla ja kumppanuusyhteistyöllä.
”Johtoryhmässä pystymme yhdessä jo varhaisessa vaiheessa linjaamaan mahdollisia kehityshankkeita ja muutakin kehitystä, jotta ne istuvat nykyiseen infraamme. Täällä ei ole sellaista piilo-it-ajattelua, että yksiköt rakentaisivat omia hiekkalaatikkojaan. Tietohallinto on läpi organisaation kulkeva tukitoiminto, tietyllä tavalla selkärankatuote, jonka lonkerot ulottuvat joka paikkaan.”
Lähde pitää yhteistyökumppanien roolia yhtiön toiminnassa erittäin tärkeänä.
”Toimintamme perustuu hyviin kumppanuussuhteisiin. Valitsemme kumppanit erittäin tarkkaan, emme niinkään hinnan vaan laadun perusteella. Kun löydämme hyvän kumppanin, haluamme myös pitää siitä kiinni.”
Marko Lähteen vinkit isoon järjestelmämuutokseen
Tehkää organisaatiossanne täysin selväksi, mikä on tavoitetila: mitä olette siis tekemässä.
Hyödynnä verkostojasi! Kysy it-alan kollegoiltasi kokemuksia vastaavista muutoksista. Mihin ratkaisuihin he päätyivät ja minkälaisia kokemuksia niistä on saatu? Kysele niin omalta toimialaltasi kuin muiltakin
Vain muiden kokemusten perusteella selviää, miten ratkaisut toimivat käytännössä.Tarkenna sen jälkeen oma tavoite ja etene suunnitelmallisesti sitä kohti. Hae muutostyöhön parhaat mahdolliset kumppanit ja paras teknologia.
Oulun Seudun Sähkö, 100-vuotias osuuskunta
- Vuonna 1921 perustettu kuluttajaosuuskunta, jonka palveluihin kuuluvat energiantuotanto, sähkönsiirto, kaukolämpö ja valokuitu. Myy sähköä valtakunnallisen Oomi Energian kautta.
- Tavoitteena olla hiilineutraali vuoteen 2025 mennessä.
- Osuuskunta on yritys, jossa palvelujen käyttäjät eli jäsenasiakkaat omistavat palvelun tuottajan. OSS:n tehtävä on tuottaa hyötyä omistajilleen eli jäsenasiakkailleen. Jäseneksi voi hakea, jos on sähkön- tai lämmönkäyttöpaikka OSS:n jakelualueella.
- OSS:n tavoite on tarjota Suomen edullisinta energiaa ja dataa. Yhtiö on tällä hetkellä Suomen edullisimpia energiantuottajia. Jäsenasiakkaat saavat huomattavat alennukset OSS:n toimialueella sijaitsevaan käyttöpaikkaansa.