Siirry sisältöön
Uutiset18-10-2018

Atea teki Suomessa hyvää tulosta vuoden 2018 kolmannella neljänneksellä

Pohjoismaiden ja Baltian johtava it-infrastruktuuritoimittaja Atea-konserni kasvatti vuoden 2018 kolmannella neljänneksellä operatiivista tulostaan lähes kaikissa maissa.

Suomessa Atea Finland Oy:n liikevaihto vuoden 2018 kolmannella neljänneksellä oli 67,3 miljoonaa euroa, jossa on kasvua 52,0 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan jaksoon. Operatiivinen tulos (EBIT) oli 1,0 miljoonaa euroa, kun se edellisvuoden vastaavalla jaksolla oli 0,4 miljoonaa euroa.

”Laajentunut asiakaspohjamme, toimitukset julkiselle sektorille sekä jatkuvaluonteisten palvelujen johdonmukainen kehitys ovat olleet positiivisen kehityksen ajureina. Sopimuspohjaisen palvelutuotannon lisäksi tuote- ja ohjelmistoliiketoimintamme kasvavat vahvasti”, Atea Finland Oy:n toimitusjohtaja Juha Sihvonen kertoo.

”Rekrytoimme tällä hetkellä aktiivisesti osaajia ja olemme palkanneet tänä vuonna jo yli sata uutta atealaista huolehtimaan entistä paremmasta asiakaskokemuksesta.”

Atea-konsernin liikevaihto oli vuoden 2018 kolmannella neljänneksellä 741,3 miljoonaa euroa, jossa on kasvua verrattuna edellisvuoden vastaavaan jaksoon 6,7 prosenttia. Operatiivinen tulos (EBIT) oli 13,8 miljoonaa euroa, ja se laski 25,1 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan jaksoon.

 

Lisätietoja, Suomi:
Juha Sihvonen, toimitusjohtaja, Atea Finland Oy, puh. 0400 735 134
Sarita Laras, henkilöstö- ja viestintäjohtaja, Atea Finland Oy, puh. 040 503 7040


Lisätietoja, konserni:
Steinar Sønsteby, CEO Atea ASA, mobile +47 930 55 655
Robert Giori, CFO Atea ASA, mobile +47 934 09 188