Siirry sisältöön
Lehdistötiedote 09-06-2021

Komponenttipulan vaikutukset ulottuvat myös kouluihin: osa syksyn uusista opiskelijoista voi pahimmillaan jäädä ilman työvälineitä

Uusi oppivelvollisuuslaki velvoittaa Suomen lukiot ja ammattioppilaitokset hankkimaan aloittaville oppilailleen opiskeluvälineet. Samaan aikaan globaali komponenttipula koettelee it-laitevalmistajien kykyä vastata kysyntään. Kaikki Suomen toisen asteen oppilaitokset eivät välttämättä saakaan ajoissa uusille opiskelijoille tilaamiaan työvälineitä, varoittaa it-palvelutalo Atean tuotteista ja tarjonnasta vastaava johtaja Tommi Heiniö. ”Tilanteen ratkaiseminen vaatii tiivistä yhteistyötä.”

Lähes 60 000 vuonna 2005 syntynyttä nuorta saa maksuttoman opetuksen, kun oppivelvollisuuden raja nousee syksyllä 18 ikävuoteen. Uusi oppivelvollisuuslaki velvoittaa ensimmäistä kertaa Suomen lukiot ja ammattioppilaitokset hankkimaan aloittaville oppilailleen opiskeluvälineet. Pelkästään yli 30 000 opintonsa aloittavaa lukiolaista tarvitsee tietokoneen kolmeksi vuodeksi. Laitteilla suoritetaan lopulta myös ylioppilaskoe, ja niiden suorituskyvyllä on tietyt vaatimukset.

Muun muassa autoteollisuutta kurittanut maailmanlaajuinen komponenttipula vaikeuttaa kuitenkin oppilaitosten konetoimituksia. Laitevalmistajat ovat ensimmäistä kertaa joutuneet lykkäämään tilausten ennustettua toimitusaikaa – osa valmistajista jopa useaan otteeseen.

”Kaikki kunnat eivät välttämättä saa tilaamiaan laitteita ajoissa. Normaalisti tilaus toimitetaan kolmessa tai neljässä viikossa, mutta nyt toimitusaika voi olla kuukausia”, Atea Finland Oy:n tuotteista ja tarjonnasta vastaava johtaja Tommi Heiniö kertoo.

”It-laitteiden toimitusvaikeudet voivat jatkua jopa kaksi vuotta ja tilanne vain heikkenee vielä loppuvuoden ajan. Tällä on vaikutuksia erityisesti sellaisiin kuntiin ja oppilaitoksiin, joilla ei ole omaa, it-hankinnat keskitetysti tekevää tietohallintoa.”

Atea on Pohjoismaiden ja Baltian johtava it-infrastruktuuritoimittaja, joka vastaa Suomessa lukuisten kuntien ja oppilaitosten it-toimituksista. Yhtiössä alettiin ennakoida sirupulan vaikutuksia jo vuonna 2019.

”Viime vuoden lopulla aloimme neuvoa asiakkaitamme tekemään tilaukset huomattavasti normaalia aiemmin. Suomessa on kuitenkin lukuisia pienempiä kuntia, joissa tähän ei ollut mahdollisuuksia”, Tommi Heiniö sanoo.

Tietokoneiden lisäksi koulut tarvitsevat myös esimerkiksi monitoreita ja isoja infotauluja, ja myös niiden saatavuus on heikentynyt. Siru- ja laitepula vaikuttaa myös niin, että kaikki koulut eivät saa täsmälleen tilaamiaan tuotteita – eivätkä oppilaat odottamiaan työvälineitä.

”Nuorilla ja perheillä on varmasti suuri odotusarvo tulevan läppärin suhteen ja kunnilla paine antaa luvatut laitteet. Tilanteen ratkaiseminen vaatii tiivistä yhteistyötä. Kunnat, koulut ja hankinnoista vastaava yhteistyökumppani voivat yhdessä hakea parasta mahdollista ratkaisua muuttuneessa ja entistä epävarmemmassa tilanteessa. Jos on valmis tekemään kompromisseja laitteiden merkin, mallin ja komponenttien suhteen, ratkaisut kyllä löytyvät. Tällaisen ennakoinnin avulla olemme pystyneet toimittamaan tuhansia laitteita toisen asteen oppilaitoksille myös komponenttipulan aikana.”

 

Lisätietoja antaa:
Tommi Heiniö, Director, Products and Offering, Atea Finland Oy, 050 444 4472, tommi.heinio@atea.fi

 

Atea Finland Oy

Atea Finland on it-palvelutalo, joka auttaa asiakkaitaan luomaan tuottavamman ja mielekkäämmän työympäristön – rakennamme Suomea tietotekniikalla. Olemme toimineet Suomessa yli 30 vuotta, ja meillä on yli 450 ammattilaista luomassa joustavia ja tuottavia it-ympäristön ratkaisuja ja palveluja.

Atea on Pohjoismaiden ja Baltian johtava it-infrastruktuuritoimittaja, jonka palveluksessa on yli 7 000 työntekijää 84 paikkakunnalla Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa, Liettuassa, Latviassa ja Virossa. Atea-konsernin liikevaihto vuonna 2020 oli noin 3,7 miljardia euroa, ja se on listattu Oslon pörssissä.

www.atea.fi