”Integraatiohankkeella lähdettiin tavoittelemaan ennen kaikkea toiminnan tehostamista, virheiden vähentymistä ja masterdatan tarkkuuden parantamista. Järjestelmäkarttamme oli moninainen: meille oli vuosien saatossa kertynyt paljon erilaisia järjestelmiä, jotka keskustelivat heikosti keskenään. Integraatiot olivat pistemäisiä ja niiden hallinta hajautettua”, sanoo Promecon teknologiajohtaja Lauri Kaminen.
Promeco Group Oy on suomalainen, pitkään alalla toiminut sähkö- ja mekaanisiin kokoonpanoihin erikoistunut alihankintayritys. Yrityksellä on tehtaat Vaasassa ja Kankaanpäässä sekä Pohjois-Puolassa Gościcinossa ja Strzebielinossa, ja se työllistää yli 650 henkilöä.
Promecon ja Atean yhteistyö on ollut laaja-alaista jo vuodesta 2014 lähtien, ja kattanut vuosien varrella muun muassa erilaisia lisenssi- ja laitehankintoja, kyberturvallisuuspalveluita sekä IT-konsultaatiota. Kun Promecolla havahduttiin järjestelmäintegraatioiden tarpeeseen vuonna 2021, Atea valikoitui kumppaniksi hyvien kokemusten ja laajan palvelutarjooman ansiosta.
Siiloista saumattomuuteen: hajanainen järjestelmäkartta kuntoon Boomi-integraatioilla
Integraatiohankkeissa pyritään poistamaan siiloja eri tietojärjestelmien väliltä ja varmistamaan, että tieto kulkee saumattomasti ja luotettavasti esimerkiksi asiakkuudenhallintajärjestelmästä toiminnanohjausjärjestelmään. Kun integraatio on tehty hyvin, vältytään päällekkäiseltä manuaaliselta työltä ja saadaan kokonaisvaltaisempi näkymä liiketoiminnan mittareihin.
”Teimme projektin alussa laajan selvityksen siitä, mikä integraatioalusta toimisi tarpeisiimme parhaiten. Boomin ratkaisu perustuu vahvaan ja meille erinomaisesti soveltuvaan teknologiaan. Gartnerin iPaaS-markkinatutkimuksissa se sijoittuu säännöllisesti kärkijoukkoon, ja sen laaja käyttäjäkunta vahvistaa luottamusta ratkaisuun. Näistä syistä valitsimme Boomin”, Lauri Kaminen kertoo.

Integraatiohanke käynnistettiin yhdistämällä taloushallintojärjestelmän ja toiminnanohjausjärjestelmien väliset prosessit tiiviimmin toisiinsa. Tällä hetkellä Boomi-integraatioita on toteutettu yhteensä 10 eri järjestelmän välillä.
”Olemme kasvattaneet integraatioiden määrää suunnitelmallisesti vuosi vuodelta. Kyseessä on luonteeltaan jatkuva kehitysprojekti, koska järjestelmäarkkitehtuuri elää maailman muuttuessa. Vanhoja järjestelmiä poistuu ja uusia otetaan käyttöön, ja kehittämistarpeita syntyy jatkuvasti. Olemme kuitenkin tyytyväisiä siihen, mihin olemme nyt neljässä vuodessa edenneet”, Lauri Kaminen sanoo.
Ennen jokaista uutta integraatiota Promeco ja Atea ovat järjestäneet kick offin, jossa on yhdessä kartoitettu tarpeet ja hahmoteltu etenemissuunnitelma hankkeelle. Atean puolelta asiantuntijoina ovat tällä hetkellä Integration Developer Mark Granath ja Integration Developer Antti Karru.
”Erityinen onnistuminen oli, kun atealaiset toteuttivat integraation toiminnanohjausjärjestelmämme sekä APS-tuotannonsuunnittelujärjestelmämme välillä. Kyseesssä oli todella monimutkainen ja laaja integraatio, jonka läpivienti onnistui erityisen sulavasti”, Lauri Kaminen kiittää.
”Erityinen onnistuminen oli, kun atealaiset toteuttivat integraation toiminnanohjausjärjestelmämme sekä APS-tuotannonsuunnittelujärjestelmämme välillä. Kyseesssä oli todella monimutkainen ja laaja integraatio, jonka läpivienti onnistui erityisen sulavasti.”
Uusi datavarasto alle vuodessa

Vuonna 2022 Promeco valitsi Atean kumppanikseen myös uuden datavaraston rakentamiseen. Promecolla oli jo ennestään oma datavarasto ja Power BI -toteutus, mutta niiden teknologia oli vanhentunut, ja uusi datavarasto piti rakentaa täysin alusta. Hankkeen tavoitteena oli parantaa tietoon perustuvaa päätöksentekokykyä.
”Datavaraston rakennusprojekti eteni vauhdilla, ja saimme sen käyttöön alle vuodessa. Uudistus on parantanut datan luotettavuutta huomattavasti, mikä tukee päätöksentekoa eri puolilla organisaatiotamme. Lisäksi voimme nyt tarkastella liiketoimintaamme kokonaisvaltaisesti sekä eri tehtaiden että funktioiden näkökulmasta”, Lauri Kaminen selittää.
Kun uusi datavarasto oli pystyssä, Atea rakensi myös Microsoft Power BI -raportit asiakkaan toiveiden mukaisesti. Raporttien helppokäyttöisyys ja brändinmukainen ulkoasu keräsivät erityistä kiitosta promecolaisilta.
”IT-osastomme voi nyt keskittyä tärkeämpiin asioihin, kun meidän ei tarvitse selvittää virheellisiä lukuja vaan voimme luottaa datan oikeellisuuteen. Raporttien helppokäyttöisyys ja visuaalisuus parantaa niiden käyttöastetta, mikä on hyvä asia tiedolla johtamisen näkökulmasta.”
”Datavaraston rakennusprojekti eteni vauhdilla, ja saimme sen käyttöön alle vuodessa. Uudistus on parantanut datan luotettavuutta huomattavasti, mikä tukee päätöksentekoa eri puolilla organisaatiotamme. Lisäksi voimme nyt tarkastella liiketoimintaamme kokonaisvaltaisesti sekä eri tehtaiden että funktioiden näkökulmasta.”
”Joustava resursointi tuo mielenrauhaa pitkiin hankkeisiin”
Resursoinnin joustavuus ja riittävyys on Lauri Kamisen mielestä Atean valttikortti suurissa, pitkään kestävissä IT-kehitysprojekteissa.
”Yksittäisten konsulttien takana seisoo uskottava ja laaja asiantuntijaorganisaatio, joka ottaa tarvittaessa koppia. Iso IT-talo tarjoaa jatkuvuutta ja mielenrauhaa pitkissä hankkeissa”, hän sanoo.
Myös avoin kommunikaatio ja atealaisten oma-aloitteisuus saavat Kamiselta kehuja. Atean Account Manager Juho Kuusisto yhtyy ajatukseen hyvän viestinnän merkityksestä onnistuneessa kumppanuudessa.
”Keskusteluyhteys promecolaisiin on pysynyt koko ajan todella avoimena ja toimivana. Vaikka tiimeistä on vuosien varrella vaihtunut porukkaa, yhteys pysyy. Minusta se kielii arvostuksesta toisiamme sekä tätä kumppanuutta kohtaan”, sanoo Juho Kuusisto.

”Kyllä minä kuvailisin yhteistyötämme Atean kanssa strategiseksi kumppanuudeksi, ja se on toki ollut meillä tavoitteenakin. Olemme jo vuosia sitten päättäneet keskittää yhteistyötämme strategisille kumppanuuksille, ja se on osoittautunut onnistuneeksi valinnaksi”, Lauri Kaminen sanoo.
”Yksittäisten konsulttien takana seisoo uskottava ja laaja asiantuntijaorganisaatio, joka ottaa tarvittaessa koppia. Iso IT-talo tarjoaa jatkuvuutta ja mielenrauhaa pitkissä hankkeissa.”
Tee huolellinen määrittely organisaatiosi tarpeista. Jos se tuntuu vaikealta, Atealta saa todella hyvää konsultointiapua myös tarvemäärittelyn tekemiseen ennen projektin alkua.
Suunnittele kokonaisuus ja aseta selkeät tavoitteet hankkeelle. Näin sinun on paljon helpompi pysyä kärryillä siitä, onko hanke onnistunut vai ei.
Varaa riittävästi resursseja myös omasta organisaatiostasi. Kun henkilöstöllä on kaistaa hankkeen läpivientiin, se myös sitoutuu projektiin eri tavalla, mikä puolestaan helpottaa muutosjohtamista.
Teknologiajohtaja Lauri Kaminen, Promeco Group Oy

Kysy lisää ratkaisuista!