Siirry sisältöön
Tieto on saatava tuottamaan! Näin ajatellaan Derigossa, joka auttaa isoja ja pieniä yrityksiä digitalisoimaan tiedonhallintansa. Viime vuosina Derigon asiakaskunta on monipuolistunut ja liiketoiminta kasvanut vauhdilla – kirittäjinä projektinhallinnan digitalisointi ja Atean tarjoamat it-palvelut.
Derigo
Derigo Oy:n Jukka Vornanen seisoo neuvotteluhuoneessa

”Autamme eri alojen yrityksiä digitalisoimaan toimintansa. Olemme johdon sparraajia, ja tärkein tehtävämme on varmistaa, että asiakkaamme saavat digitaalisista vempeleistään kaiken hyödyn irti!” Derigon toimitusjohtaja Jukka Vornanen tiivistää yhtiönsä ajatusmaailman.

”Tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme ajantasainen näkymä omaan liiketoimintaansa. Kehittämämme Pro3:n avulla asiakasyritys saa koko tiedonhallintansa haltuun digitaalisesti niin, että tieto on mahdollisimman laadukasta, hyvin johdettua ja kaikkien saatavilla.”

Derigolla on toimipisteet Turussa, Espoossa, Lahdessa, Lontoossa ja Riikassa, ja sen palveluilla on noin 6 000 henkilökäyttäjää eri puolilla maailmaa. Aiemmin derigolaiset palvelivat erityisesti rakennusalan isoja yrityksiä. Viime vuosina ratkaisuja on onnistuttu skaalaamaan niin täysin uusille toimialoille, pienemmille yrityksille kuin kansainvälisille asiakkaillekin.

Lisää tehoa ja joustoa hybridipilvipalvelusta

Derigon kasvun lähteenä on projektinhallinnan digitaalinen tuoteperhe. Microsoft Sharepoint -alustalle rakennettu järjestelmä on tehokas työkalu sekä asiakasprojektien että sisäisten prosessien seurantaan ja hallintaan. Tuote on hioutunut huippuunsa kymmenen vuoden kuluessa yhteistyössä asiakkaiden kanssa.

”Tarjoamme Pro3-järjestelmän valmiina pakettina, jonka ylläpitoon asiakasyritys ei tarvitse omaa it-osaamista. Asiakkaan vastuulla on huolehtia vain järjestelmän sisällöstä, me vastaamme sen teknisestä toimivuudesta”, Jukka Vornanen sanoo.

Derigo Oy:n Jukka Vornanen istuu ja Pekka Aalto seisoo neuvotteluhuoneessa

Toinen kasvun mahdollistaja ovat olleet Atean Derigolle tuottamat kapasiteetti- eli konesalipalvelut. Niissä otettiin vuoden 2021 alussa merkittävä askel, kun konesaliympäristön tekniikka ja arkkitehtuuri uudistettiin. Derigo sai ensimmäisten joukossa käyttöönsä Atea Cloud -hybridipilvipalvelun, jonka avulla saadaan hyödynnettyä sekä julkisia pilvipalveluita että yksityisiä datakeskuksia.

”Uuden palvelualustan myötä meillä on nyt entistäkin monipuolisemmat mahdollisuudet tarjota Pro3-palveluamme. Nyt sen suorituskyky on erinomainen, joustava ja hallittu eri ympäristöissä, aina asiakkaidemme tarpeiden mukaan.”

Marika seisoo toimistorakennuksessa katselleen yläviistoon.

Uusi ympäristö on pilvioptimoitu, ohjelmisto-ohjattu ja hyödyntää tekoälyä. Atea Cloudissa on panostettu erityisesti yhdistettävyyteen, yhteyksiin eri pilviympäristöjen välillä, tietoturvaan, automaatioon sekä datan hallintaan.

Atea Cloud on tehokas kapasiteettiratkaisu, ja palveluineen erinomainen vaihtoehto perinteisten konesalien sijaan”, Atean Customer Success Manager Marika Rosendahl kertoo.

Derigo Oy:n Pekka Aalto seisoo neuvotteluhuoneessa

It-palveluiden ulkoistuksella tehoa liiketoimintaan

Itse asiassa Derigolla ei ole lainkaan omaa it-hallintoa, vaan digitalisaation asiantuntijayritys ostaa kaikki palvelut ulkoistuspalveluna Atealta. Näin se toteuttaa itse samaa periaatetta, jota tarjoaa omille asiakkailleen: keskittymistä omaan liiketoimintaan ja tarpeellisten palveluiden hankkimista alan asiantuntijoilta.

”Atea on toiminut it-kumppaninamme jo useamman vuoden ja olemme hyvin tyytyväisiä. Atea kuuntelee meidän ja asiakkaidemme tarpeita hyvin herkällä korvalla”, Derigon kaupallinen johtaja Pekka Aalto sanoo.

”Meillä on aito kumppanuussuhde, jossa molemmat tukevat toisiaan. Pystymme yhdessä kehittämään uusia asioita. Kumppanuudessa erittäin tärkeässä roolissa on oma palvelupäällikkömme eli Customer Success Manager Marika Rosendahl”, Jukka Vornanen kertoo.

Derigo Oy

  • Vuonna 2008 perustettu suomalainen liiketoiminnan ja prosessien kehittämisen moniosaaja.
  • Kehittänyt helppokäyttöisen Pro3®-järjestelmän yritysten projektien hallintaan.
  • Pro3®-tuoteperhe tarjoaa projektityötilat, dokumenttien hallinnan, laatujohtamisen, johdon raportoinnin sekä täyttää sisäisen viestinnän tarpeet. Se mahdollistaa yhtenäiset toimintamallit sekä tiedon jaon ulkopuolisille kumppaneille.
  • Pro3-järjestelmä pohjautuu Microsoftin SharePoint -teknologiaan, jonka toiminnallisuuksia se laajentaa ja helpottaa.
  • Derigo on Microsoftin Gold Partner Application Development -osa-alueella.
  • www.derigo.fi

Mitä on Atea Cloud?

Atea Cloud -hybridipilvipalvelu yhdistää paikalliset, Suomessa sijaitsevat it-resurssit ja tuotantoympäristön julkipilvipalveluihin tarjoamalla valmiit ja turvalliset yhteydet Azureen, AWS:ään ja IBM Cloudiin. Atea Cloud tukee kasvua ja digitalisaatiota joustavasti ja skaalautuvasti kohti tulevaisuutta.