Siirry sisältöön
Lehdistötiedote 16-02-2021

Digiloikka nostaa organisaatioiden haasteeksi sovellusalustojen kustannustehokkaan rakentamisen – Atea investoi hybridipilvipalveluun

Yhteiskunnassa tapahtunut digiloikka on ollut niin iso, että yritysten haasteeksi on noussut jopa hallitsemattoman nopea sovellusten käyttö ja datan määrän ennakoimaton kasvu. Pilvipalveluilla, kuten Atea Cloudilla, organisaatiot voivat ottaa tilanteen haltuun nopeasti – tulevaisuuden kasvumahdollisuuksista tinkimättä.
Atean logo rakennuksen seinässä

Atean asiakkaiden verkoissa kulkeva datamäärä on kasvanut viime vuosina 30–40 prosentin tahtia, ja koronan myötä kasvuvauhti hypähti kerralla aivan uudelle tasolle. Esimerkiksi Atean tarjoamassa VPN-palvelussa käyttäjämäärä nelinkertaistui etätyösuositusten tullessa voimaan keväällä 2020. Samaan aikaan organisaatioille tuli tarve rakentaa sovelluksia entistä nopeammin ja turvallisemmin.

”Yritykset ja julkishallinnon toimijat tarvitsevat juuri nyt tehokkaita ratkaisuja kasvavan sovellusliikenteen ja datamäärien hallintaan ja hyödyntämiseen. Yritysten datamäärät ja dataliikenne kasvavat jopa hallitsemattoman nopeasti, jolloin haasteiksi nousevat esimerkiksi palvelujen tietoturva ja skaalautuvuus. Siksi organisaatiot tarvitsevat ratkaisuja, jotka optimoivat kapasiteetit liiketoiminnan edellyttämällä tavalla”, johtaja Markku Selin Atea Finland Oy:n Hybrid Platforms -yksiköstä kertoo.

Yksi ratkaisu haasteeseen on hybridipilvipalvelu, joka yhdistää joustavasti modernin pilven ja perinteisen konesalin parhaat ominaisuudet. Atea otti tammikuun alussa käyttöön täysin uutta ja erityisesti hybridiympäristöön suunniteltua paikallista konesalikapasiteettia, joka parantaa entisestään Suomessa tuotettavan Atea Cloudin toimintaa ja liitettävyyttä julkipilvipalveluihin.

Hybridipilvipalvelu on joustava ja skaalautuva, joten se mahdollistaa toiminnan kasvun yksilöllisesti. Niinpä se sopii erityisen hyvin paljon dataa omistavien, voimakkaasti kasvavien tai kansainvälisesti toimivien organisaatioiden tarpeisiin.

”Atea Cloud on ollut asiakkaidemme käytössä jo lähes neljä vuotta. Olemme nyt tehneet merkittävän kehitysinvestoinnin palveluun. Näin varmistamme pohjoismaisille asiakkaillemme nykyaikaisen hybridipilvipalvelun, jossa pilvipalvelun joustavuus yhdistyy paikallisten resurssien turvallisuuteen ja suorituskykyyn”, Atean hybridipilvitarjonnasta ja ratkaisumyynnistä vastaava johtaja Tommi Tietäväinen sanoo.  

”Uusi konesalimme on jo tuotantokäytössä, ja ensimmäiset asiakkaat ovat siirtyneet onnistuneesti sen käyttäjiksi. Ympäristönäkökulman olemme huomioineet hyödyntämällä energiatehokkaita ratkaisuja. Konesaliympäristömme turvallisuuden ja ympäristöystävällisyyden takaavat Ceeda- ja Leed-sertifioinnit”, Tommi Tietäväinen toteaa.


Lisätiedot:
Director, Hybrid Platforms Markku Selin, markku.selin@atea.fi +358 50 549 6418

 

Atea Finland on it-palvelutalo, joka auttaa asiakkaitaan luomaan tuottavamman ja mielekkäämmän työympäristön – rakennamme Suomea tietotekniikalla. Olemme toimineet Suomessa yli 30 vuotta, ja meillä on yli 450 ammattilaista luomassa joustavia ja tuottavia it-ympäristön ratkaisuja ja palveluja.

Atea on Pohjoismaiden ja Baltian johtava it-infrastruktuuritoimittaja, jonka palveluksessa on yli 7 000 työntekijää 84 paikkakunnalla Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa, Liettuassa, Latviassa ja Virossa. Atea-konsernin liikevaihto vuonna 2020 oli noin 3,7 miljardia euroa, ja se on listattu Oslon pörssissä.

www.atea.fi