Siirry sisältöön
Rakennusalan suurimmat haasteet liittyvät tavaravirtojen ja aikataulujen hallintaan sekä työvaiheiden tekniseen onnistumiseen.
Fira
Fira uskoo, että ainoa mahdollinen lähtökohta rakentamiselle on ihminen. Rakentaminen on palvelua, jossa rakennuksen suunnittelun lähtökohtana on sen käyttötarkoitus. Fira palvelee osallistamalla ihmisiä, soveltamalla uusia työskentelytapoja ennakkoluulottomasti, kehittymällä ja tutkimalla maailmaa jatkuvasti. Samalla Fira rakentaa fiksummin: kustannustehokkaasti, ennakoidusti ja todellista tarvetta palvellen. Fira-konserniin kuuluvat monipuolisia uudis-, korjaus- ja asuntorakentamisen hankkeita päätoteuttajana tekevä Fira Oy sekä putkiremontteihin erikoistunut Fira Palvelut Oy. Fira-konsernin pääkonttori sijaitsee Vantaalla, ja sen liikevaihto vuonna 2015 oli noin 135 miljoonaa euroa.

– Työpäivästä suuri osa saattaa kulua tiedon odotteluun ja tavaroiden siirtelyyn. Myös hävikin ja virheiden osuus työpanoksesta on toimialalla vielä nykyään liian suuri. Työmailla pitäisi siirtyä rakentamisesta kokoonpanoon eli siihen, että paikan päällä tieto, rakennusmateriaalit, tekijät ja työvaiheet kohtaavat onnistuneesti, Firan kehitysjohtaja Otto Alhava sanoo,

– Rakentamisen digitalisaatiolla voidaan merkittävästi parantaa rakentamisen laatua, laskea kustannuksia ja nostaa asiakastyytyväisyyttä. Näiden hyötyjen realisoituminen alkaa siitä, että sähköisessä muodossa oleva ajantasainen tieto on välittömästi kaikkien rakentamisessa mukana olevien saatavilla, kun he tekevät työtään, Alhava jatkaa. 

Työmaan netti otetaan boksista

Fira aikoo päivittää työmaatoimistot moderneiksi työympäristöiksi, joissa tietotekniikka on liikuteltavaa ja tukee visuaalista johtamista sekä työmaan saumatonta yhteistyötä.

Atea on kehittänyt Firalle helpon ja nopean työmaan nettiboksin ensiaskeleeksi työmaan digitalisaatioon. Jykevään salkkuun on kytketty valmiiksi kokonaisuudeksi kaikki tarvittavat laitteet, joilla työmaan toimistolle saadaan välittömästi turvallinen ja luotettava langaton tietoliikenneyhteys.

Firan työmaan IT-ratkaisujen kehittämisestä vastaavan Niko Virosen mukaan Fira saa valvonnan kautta paremman näkymän työmaihin ja ongelmiin pystytään reagoimaan jo ennalta.

Tavoite: Bitti holville

Suunnitelmia, ohjeita ja piirustuksia tarvitaan myös toteuttavassa työssä ja rakentajan työpiste voi olla monen sadan metrin päässä työmaakopista. Tarvittavan tiedon etsiminen paperilta ja paperille tehtyjen muutosten vieminen sähköiseksi vievät merkittävästi aikaa, ja virheiden mahdollisuudet kasvavat.

– Sitten on vielä 3D-mallinnuksen maailma. Mitä hyötyä on tarkastella 3D-mallia kaksiulotteiselta paperilta? Mallin voisi tuoda paikan päälle jo ennen työvaiheen aloittamista. Näin voidaan varmistua siitä, että ratkaisu on fiksuin mahdollinen myös tosielämässä ja työvaihe selkeä toteuttajalleen, Alhava kuvailee.

Atean ja Firan yhteistyön kolmas etappi onkin nopeiden WLAN-yhteyksien tuominen työmaan joka kolkkaan. Firan termejä käyttäen silloin saadaan ”bitti holville” eli sähköinen tieto rakennuksen rungon sisäpuolelle, ei vain ulkopuolelle.

Aiemmin wlan on usein loppunut jo työmaatoimiston ovelle, sillä toimiston sisällä olevan WLAN-reitittimen signaali ei läpäise metallikontin seiniä. Ulkopuolella reitittimet taas ovat sään armoilla. Kun työmaa etenee, reitittimet saattavat joutua katveeseen. Usein rakenteilla olevan talon sisäosat jäävät myös 4G-yhteyksien katveeseen.

– Firalle kehitetään työmaa-WLAN samalla filosofialla kuin työmaille tehdään rakennusaikaiset sähköt ja valaistus. Ratkaisu on muokattavissa ja laajennettavissa sitä mukaa kuin työmaa etenee, esimerkiksi taloon nousee uusi kerros, Atean myyntijohtaja Arto Raudaskoski sanoo.

– Missiomme on rakentaa Suomea tietotekniikalla ja tässä hankkeessa se toteutuu hyvin konkreettisesti. Luotettavat tietoverkot ovat digitalisaation peruskivi myös rakennustyömaan kaltaisessa haastavassa ympäristössä, Raudaskoski jatkaa.