11-07-2022

Microsoftin uusi Windows 11 SE tukee esi- ja alakoululaisten uudet lukutaidot -linjauksia

Janne Konttinen
Janne Konttinen
Advisor, Education

Opetushallituksen kesäkuussa 2022 päivittämissä uudet lukutaidot -linjauksissa kärkinä ovat koululaisten medialukutaito, ohjelmointiosaaminen ja digitaidot. Mahtavaa, että lapsille on vihdoin kehitetty koulutyötä ja uusia lukutaitovaatimuksiakin optimaalisesti palveleva Windows 11 SE -pilvikäyttöjärjestelmän kannettava tietokone, joka on myös riittävän edullinen.

Ajoitus on mitä parhain, sillä lähes 59.000 esikoululaista ja noin 367.000 alakoululaista tarvitsee oman tietokoneen.

Digitaalisten oppimisalustojen käyttö yleistyi koronakaudella, ja lapsille elintärkeää yhteisöllisyyttä ylläpidettiin etäkoulussa virtuaalisesti. Entisenä opettajana olen seurannut suurella mielenkiinnolla lasten digitaitojen huimaa kehitysvauhtia. Koulumaailma siirtyy pilveen, eli koulutyöt ja oppimishistoria tallentuvat nyt pilveen. Koulutyön pitää jatkossa sujua paikasta riippumatta myös alakouluissa.

Windows 11 SE -tietokoneilla käytetään vain turvallisia sovelluksia

Microsoftilla on suunniteltu pitkään koulujen ja oppilaiden tarpeita palvelevia ohjelmistoja ja laitteita. Alakouluihin suunnitellut Windows 11 SE -pilvikäyttöjärjestelmän kannettavat tietokoneet mullistavat tietotekniikan käytön esi- ja alakouluissa. Hinta on edullinen ja kestävyys kohdillaan. Tätä moni, myös minä, on odottanut kuin kuuta nousevaa.

Kannettava tietokone on välttämätön digitaalisen oppimisen työväline, jolle asetetaan alakoululaisten käytössä erityisiä vaatimuksia. Tietotekniikkaa käytetään monipuoliseen oppimiseen ja tiedon hakemiseen eri lähteistä.

Tietoturvallisuus ja turvallinen työskentely ovat helpon käytön ja kirjautumisen lisäksi alakouluissa äärimmäisen tärkeitä asioita, joiden suhteen ei ole varaa kompromisseihin. Windows 11 SE -tietokoneelle voidaan asentaa vain tarkkaan valikoituja turvallisia ohjelmistoja Windows-työpöytäsovelluksina. Sovellusasennus on täysin kontrollissa, eivätkä alakoululaiset voi itse asentaa tietokoneille ohjelmistoja. Päivitykset hoituvat automatisoidusti, ja kannettavien hallinta tapahtuu Intune for Education -työkalulla.

Jokaisella oppilaalla 1 teratavua tallennustilaa

Kaikkialla ei ole verkkoja tai verkkoyhteydet eivät toimi. Verkossa ei tarvitse olla koko ajan, jotta koulutyöt sujuvat. Työnteko ei keskeydy verkkoyhteyden katketessa, eli koulutöiden tekemistä voi jatkaa joustavasti mistä vain. Työ päivittyy automaattisesti pilveen, kun verkkoyhteys myöhemmin muodostetaan. Tämä on keskeisen tärkeää.

Tiedostoja voidaan hyödyntää yhä joustavammin, sillä oppimisen koko kaaren sisältämä tieto kulkee aina mukana ja on aina käytettävissä. Isotkin ryhmät voivat tehdä yhteisiä tehtäviä. Alakoululaiset tekevät ahkerasti videoita, jolloin tallennettavat tiedostot voivat olla hyvinkin suuria. Jokaisella oppilaalla on pilvessä omaa tallennustilaa ruhtinaalliset 1 teratavua. Mitään ei tallenneta kovalevylle vaan kaikki tallennetaan oppilaan henkilökohtaiseen OneDrive-pilvipalveluun.

Korostan myös uuden oppimisen välineiden ja digitekniikoiden, kuten robotiikan ja 3D-tulostuksen tärkeyttä. Koodausta alakoululaiset voivat opetella Minecraft-ohjelmistolla. Tulevaisuuden työelämässä tarvittavia taitoja opitaan jo pienestä pitäen.

Sovellukset avautuvat koko näytölle ja akut kestävät koko koulupäivän

Oppiminen pitää tehdä alakoululaiselle helpoksi. Järkevän kokoisia 10-12 tuuman näyttöjä voidaan käyttää piirtopöytänä Windows 11 SE -kannettavilla, ja sovellukset avautuvat koko näytölle.

Perinteisten kynien rinnalle tulevat nyt harppauksin kehittyneet digitaaliset kynät, joita oppilaat voivat käyttää tehtävien tekemiseen ihan samalla tavalla kuin esimerkiksi lyijykynää.

Windows 11 SE -tietokoneiden akut riittävät koko koulupäivän. Kannettavat kestävät myös iskuja, eli ne pysyvät pientenkin käyttäjien käsissä ehjinä. Uskon, että koululaiset pitävät omista tietokoneistaan parempaa huolta kuin yhteiskäytössä olevista laitteista.

Koulutyön sujuvuus varmistetaan Atean palveluilla

Koulutyön sujuvuus edellyttää, että oppilaan tietokone saadaan korjattua nopeasti tai toimitettua uusi vikaantuneen tilalle. Asiantuntijamme tuntevat koulujen erityistarpeet ja opastavat tarvittaessa laitteiden käyttöönotossa. Tarjoamme kouluille ja oppilaitoksille monipuoliset ict-ratkaisut tuki- ja asiantuntijapalveluineen. Kustannukset voidaan ennakoida, ja laitteiden tilaaminen sujuu kätevästi Tiera Verkkokaupasta.

Suomessa on kehityksen eturintamassa olevia alakouluja, joissa jokaisella oppilaalla on oma henkilökohtainen tietokone. Mitenkäs teillä?

Ota meihin yhteyttä ao. lomakkeella, niin keskustellaan lisää oppilaitoksesi tilanteesta!

Yleinen yhteydenottolomake