Siirry sisältöön
30-01-2023

Saatavuusongelmat ovat ohi – inflaatio vaatii nyt varautumista

Koronavuosia leimannut komponenttipula on jo historiaa. Haasteet eivät kuitenkaan ole ohi, vaan nyt huolta aiheuttavat inflaatio ja epävakaa maailmantilanne. ”Tilausten hyvä suunnittelu ja riittävä ennakointi on edelleen viisautta”, Atean Tommi Heiniö sanoo.

It-laitteiden toimitusketjuissa on viime vuosina nähty monenlaisia häiriöitä. Koronapandemian alussa tietotekniikan kysyntä räjähti kasvuun, kun työ ja kaikki muukin elämä keskittyi yhtäkkiä kotiin. Samaan aikaan rahtikuljetukset alkoivat yskiä, kun matkustajalentoliikenne väheni nopeasti, ja kontit olivat väärällä puolella maapalloa. Komponenttipula näkyi pitkään niin tietotekniikan kuin vaikkapa autojen saatavuusongelmina.

”It-laitteiden komponenteista oli pulaa aina kesään 2022 saakka. Sitten pula alkoi nopeasti helpottua. Siihen oli monta syytä: Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama inflaatio nosti hintoja ja hillitsi ostohaluja. Kuluttajat eivät ostaneet kesällä eivätkä sen jälkeenkään tietotekniikkatuotteita samaa tahtia kuin ennen – ostoja tehtiin ennen kaikkea perustarpeisiin. Tietotekniikan kokonaiskysyntä väheni merkittävästi globaalisti”, Atean kehitysjohtaja Tommi Heiniö kertoo.

It-laitteiden hankintaketju toimiikin nyt paljon sujuvammin kuin pitkiin aikoihin. Joidenkin yksittäisten tuotteiden saatavuudessa on ajoittaisia katkoja, mutta nekin ovat ennakoitavissa. Puhelimien, tietokoneiden ja palvelimien saatavuus on kauttaaltaan varsin hyvä.

Suurissa projektitoimituksissa ketju on edelleen yhtä vahva kuin heikoin lenkki.

”Esimerkiksi isompien AV-projektien sisältämien ohjausyksikköjen saatavuus on ollut pullonkaula. Kun uusitaan toimitilojen tai luokkahuoneiden näyttöjä ja verkkoja, huolellinen suunnittelu on tärkeää. Näin vältetään tilanne, että yksittäisen komponentin puuttuminen sotkisi koko projektin aikataulun”, Tommi Heiniö neuvoo.

Varovaisuus leimaa tunnelmia

Tällä hetkellä kysyntään vaikuttaa eniten ennätysluvuissa huiteleva inflaatio. Etenkin yhdysvaltalaiset yritykset ovat tiukentaneet ostopolitiikkaansa, ja tietotekniikan myynti väheni heinä–syyskuussa 2022 lähes 20 prosenttia vuoden 2021 vastaavasta ajasta.

”Markkinoilla ei ole totuttu siihen, että hinnat nousevat jokaisella vuosineljänneksellä 6–10 prosenttia. Se heikentää ennustettavuutta. Myös dollarin vahvuus suhteessa euroon aiheuttaa huolta, sillä me Euroopassa ostamme euroilla, mutta suurin osa laitteista myydään dollareilla. Uskon, että hintojennousun jatkuu ainakin tämän vuoden alkupuoliskon ajan”, Heiniö sanoo.

Myös maailmantilanne on aiheuttanut ennustamiselle haasteita. Viime aikoina Kiina on avannut koronasulkujaan, mikä voi jälleen tuoda uusia yllätyksiä globaaleihin toimitusketjuihin. Suljetaanko Kiinassa jälleen suuria tehtaita koronatartuntojen lisääntyessä?

”Aika näyttää, mutta todennäköisesti uusia nopeita yllätyksiä saatavuusrintamalla ilmenee. Euroopassa ollaan nyt varovaisia, ja maailmantilannetta seurataan tarkasti. Isoja kysymyksiä on ilmassa Kiina–Taiwan–USA-akselilla. Kansainväliset suhteet ja ihmisoikeuskysymykset heiluttavat globaalia kauppaa, ja esimerkiksi koronarajoituksiin liittyvillä mielenosoituksilla on konkreettisia vaikutuksia tehtaiden toimintaan.”

Nyt kannattaa ennakoida

”Suomessa tietokonekaupan kokonaisvolyymi pieneni viime vuonna kolmannella vuosineljänneksellä 15 prosenttia verrattuna vuoden 2021 vastaavaan aikaan. Julkishallinnon hankinnat kuitenkin tasoittavat tilannetta, ja esimerkiksi meillä Atealla pudotusta ei näy, päinvastoin. Viime vuoden aikana nousimme Suomen suurimmaksi tietokoneiden toimittajaksi”, kehitysjohtaja Heiniö sanoo.

Tämän vuoden alussa toimintansa aloittaneet hyvinvointialueet tarvitsevat valtavan määrän uusia laitteita ja IT-ratkaisuja. Pitkän sote-valmistelun aikana syntyi paljon korjausvelkaa, jota puretaan nyt.

”Meille on tärkeää pystyä palvelemaan asiakkaitamme niin, että tavaravirta pyörii ja toimitukset asiakkaiden työpöydille saadaan ajallaan. Vaikka laitteiden saatavuus ei ole nyt ongelma, kannattaa edelleen käydä oman IT-kumppanin kanssa jatkuvaa vuoropuhelua, tehdä hankintoja pitkäjänteisesti ja ottaa myös inflaation vaikutukset huomioon.”