Siirry sisältöön
Uutiset06-02-2024

Atean ilmastoteot saivat CDP:n parhaan luokituksen

Atean yritysraportoinnin läpinäkyvyys sekä ilmastotyö saivat merkittävän tunnustuksen, kun maailmanlaajuinen ympäristöjärjestö CDP sijoitti Atean tämänvuotiselle A-listalleen.

CDP:n tuoreimmassa ilmastonmuutoskyselyssä arvioitiin yli 21 000 yritystä, ja yhtenä harvoista yrityksistä Atea ylsi A-luokitukseen. CDP:n ympäristöraportointitietokanta on maailman suurin, ja sen tuloksia käytetään laajalti tehtäessä päästöttömyyteen, vastuullisuuteen ja kriisinkestävyyteen tähtääviä investointi- ja hankintapäätöksiä. Vuonna 2023 yli 740 rahoituslaitosta, joiden omaisuuserät ovat yhteensä yli 136 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria, pyysi yrityksiä raportoimaan tiedot toimintansa ympäristövaikutuksista, -riskeistä ja -mahdollisuuksista CDP:n alustalla.

CDP arvioi yritykset yksityiskohtaisen ja riippumattoman menetelmän avulla pisteyttäen ne A:sta D-luokkaan. Pisteytys perustuu julkaistujen tietojen kattavuuteen, ympäristöriskien tiedostamiseen ja hallintaan sekä ympäristöjohtamisen parhaiden käytäntöjen osoittamiseen.

Atea on tiukasti sitoutunut vähentämään koko arvoketjunsa kasvihuonekaasupäästöjä, parantamaan energiatehokkuuttaan sekä suosittelemaan vähäpäästöisiä ratkaisuja asiakkailleen. Vuonna 2018 Atea asetti päästövähennystavoitteet, joilla tähdättiin ilmaston lämpenemisen rajoittamiseen selvästi alle kahden asteen ja se hyväksyttiin yhtenä ensimmäisistä pohjoismaisista yrityksistä Science Based Target -aloitteeseen. Vuonna 2023 Atea julkisti vielä kunnianhimoisemman SBTi-tavoitteensa, joilla sitouduttiin puolentoista asteen skenaarioon ja nettonollapäästöjen tavoitteeseen.

”Meille on suuri kunnia olla CDP:n A-listalla ympäristötyömme ansiosta. Se on osoitus pitkäaikaisesta sitoutumisestamme ympäristövaikutusten vähentämiseen ja asiakkaidemme auttamiseen heidän kestävän kehityksen matkallaan. Uskomme, että teknologia voi auttaa ilmastokriisin ratkaisussa ja kiertotalouteen siirtymisessä, ja olemme ylpeitä voidessamme liittyä niiden yritysten maailmanlaajuiseen liikkeeseen, jotka toimivat paremman tulevaisuuden puolesta”, sanoo Atea-konsernin pääjohtaja Steinar Sønsteby.

“Onnitteluni kaikille CDP:n A-listan yrityksille sekä niille yrityksille, jotka ovat joko aloittaneet tai nopeuttaneet matkaansa kohti läpinäkyvyyttä ympäristöasioissa vuonna 2023. Viime vuonna tietonsa julkaisseiden määrä kasvoi 24 prosenttia, ja tästä kehityssuunnasta on syytä iloita. Vain luomalla pohjan tietojen julkistamiselle yritykset voivat osoittaa ottavansa tosissaan tärkeän roolinsa nollapäästöisen ja luontopositiivisen tulevaisuuden turvaamisessa.

A-listalle pääsemisessä ei ole kyse vain sijoituksesta vaan se on osoitus laadukkaista ja kattavista tiedoista, joiden avulla yritys saa kokonaisvaltaisen kuvan ympäristövaikutuksistaan. Ne toimivat lähtötasona siirtymäsuunnitelmille ja - mikä tärkeintä - niiden avulla ne voivat toteuttaa tavoitteitaan. Edetessämme pidemmälle toiminnan vuosikymmenellä CDP nostaa jatkuvasti ympäristöjohtajuuden rimaa, joten A-listan yritysten työ ei tule koskaan valmiiksi. Odotamme innolla, että kaikki yritykset muuttavat sitoumuksensa entistä merkityksellisemmiksi ja tehokkaammiksi toimiksi”, sanoo CDP:n pääjohtaja Sherry Madera.

Katso kaikki CDP:n A-listalle päässeet yritykset: https://www.cdp.net/en/companies/companies-scores

Mikä on CDP?

CDP on maailmanlaajuinen voittoa tavoittelematon järjestö, joka ylläpitää yrityksille, kaupungeille, osavaltioille ja alueille tarkoitettua maailman ympäristötietojärjestelmää. CDP perustettiin vuonna 2000, ja se tekee yhteistyötä yli 740 rahoituslaitoksen kanssa, joiden omaisuuserät ovat yli 136 biljoonaa dollaria. CDP on ollut edelläkävijä pääomamarkkinoiden ja yritysten hankintojen hyödyntämisessä motivoidakseen yrityksiä julkistamaan ympäristövaikutuksensa ja vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä, turvaamaan vesivaroja ja suojelemaan metsiä.

Vuonna 2023 yli 24 000 organisaatiota eri puolilla maailmaa julkisti tietonsa CDP:n alustalla. Näistä yrityksiä oli yli 23 000, muun muassa pörssiyhtiöitä, jotka muodostavat kaksi kolmasosaa maailman pörssien markkina-arvosta - ja yli 1 100 kaupunkia, osavaltiota tai aluetta. CDP:n  Task force for Climate-related Financial Disclosuren (TCFD) mukaista, maailman laajinta ympäristötietokantaa ja sen tuloksia käytetään laajasti ohjaamaan investointi- ja hankintapäätöksiä kohti hiilidioksidipäästötöntä, vastuullista ja kriisisietoista taloutta. CDP on perustajajäsenenä Science Based Targets -aloitteessa, We Mean Business Coalition -koalitiossa, The Investor Agenda -aloitteessa sekä Net Zero Asset Managers -aloitteessa. Lisätietoja: cdp.net

 

Lisätietoja:
Robert Giori, CFO Atea ASA, puh.+47 934 09 188
Andreas Antonsen, Director of Corporate Responsibility, puh. +46 722 44 87 84
Dace Bērziņa, Head of ESG Reporting and Controlling, puh. +371 26616214