Siirry sisältöön
Lehdistötiedote 26-05-2021

It-laitteet ovat vastuullisuuden sokea piste – Saint-Gobain, Atea ja Lenovo avaavat keskustelun historiallisella hiilijalanjälkilaskelmalla

Suomalaisyritykset ovat heräämässä IT-laitteidensa ilmastokuormaan. Rakennusmateriaalien valmistaja Saint-Gobain Finland julkistaa nyt yhdessä it-palvelutalo Atean ja laitevalmistaja Lenovon kanssa omien IT-laitteidensa hiilijalanjäljen.

Koronapandemian aikana yritysmaailma on herännyt työntekijöidensä it-laitteiden hiilijalanjälkeen.

Muutosta on osaltaan jouduttanut etätyö, jonka aikana moni yritys on lisännyt investointeja it-infrastruktuuriin. Lisäksi EU on ottanut tavoitteeksi ICT-laitteiden elinkaaren pidentämisen osana Green Dealiin kuuluvaa kiertotalousohjelmaansa.

“Suuret yritykset ovat nyt heränneet siihen, että ICT-laitteilla on iso hiilijalanjälki. Useimmat eivät kuitenkaan vielä tiedä, miten ympäristökuormaa voisi käytännössä pienentää. Lenovolla olemme julkistaneet laitteidemme hiilijalanjäljet vuodesta 2019 alkaen, ja asiakkailta tuli välittömästi vahva positiivinen viesti, että tällaista dataa tarvitaan päätöksenteon tueksi”, sanoo Country Manager Eero Tainio Lenovolta.

Saint-Gobain julkistaa ICT-päästönsä – kolme vinkkiä hiilijalanjäljen pienentämiseen

Avatakseen keskustelun yritysten ICT-laitteiden ympäristökuormasta Saint-Gobain-konsernin Suomen-yksikkö, Lenovo ja Atea julkistavat nyt yhdessä ainutlaatuisen laskelman, joka avaa Saint-Gobainin IT-laitteiden hiilijalanjäljen. Laskelma huomioi koko arvoketjun aina yksittäisen laitteen valmistuksesta sen elinkaaren päättymiseen saakka.

Laskelman perusteella Saint-Gobainin tietokoneiden ja puhelimien yhteenlaskettu hiilijalanjälki on tällä hetkellä 550 000 kiloa. Esimerkiksi keskivertosuomalaisen vuosipäästöt taas ovat 10 000–11 000 kiloa.

Lähtötason laskeminen oli Saint-Gobainille ensimmäinen askel, kun yritys alkaa nyt pienentää ICT-hiilijalanjälkeään.

Seuraava etappi on luoda suunnitelma, jolla päästöjä jatkossa pienennetään. Suunnitelmissa on esimerkiksi asettaa sisäiset standardit uusien laitteiden hiilijalanjäljelle.

Kolmas ja tärkein askel on huolehtia, etteivät käytetyt laitteet jää varastoihin makaamaan. Tähän yrityksille on tarjolla kaksi keskeistä tapaa:

Laitteita voidaan käyttää mahdollisimman pitkään ja sitten kierrättää raaka-aineiksi asianmukaisesti. Toinen vaihtoehto on käyttää laitteita esimerkiksi kolme vuotta viiden sijaan ja näin mahdollistaa niille niin sanottu uusi elämä, tai “second life”, seuraavalla käyttäjällä.

“Nyt elinkaarensa lopussa olevista laitteista menee meillä kierrätykseen noin puolet. Tavoitteena on tuplata kierrätettävien laitteiden määrä sekä laajentaa kierrättämistä muun muassa näyttöihin ja tulostimiin. Osa käytöstä poistettavista tietokoneista saa uuden elämän esimerkiksi sairaalan tai koulun käytössä, eli siinäkin syntyy yhteiskunnallista hyötyä”, sanoo Saint-Gobainin User & Site Support Director Hans Kanerva.

“Suomessa on yrityksiä, joissa makaa varastoissa tuhansia käyttökelpoista laitteita. Kaapit pitää saada tyhjiksi, koska muuten laitteista tulee jätettä. Aiemmin kierrättämisen esteenä on ollut pelko tietoturvasta, mutta nykyään laitteiden tyhjentämiseen ja puhdistamiseen löytyy varmasti luotettavat kumppanit”, sanoo Atean myynti- ja vastuullisuusjohtaja Vesa Siitari.

Suomi voisi olla “second life” -bisneksessä kansainvälinen voittaja

Saint-Gobain-konsernissa Suomi on kestävän kehityksen edelläkävijä, jonka mallia muut markkinat seuraavat.

Atealla nähdään, että Suomella olisi laajemminkin potentiaalia sekä näyttää muille maille esimerkkiä ICT-laitteiden kierrätyksessä että luoda siitä kansainvälistä bisnestä.

“Työntekijät ja kuluttajat vaativat nyt yrityksiä heräämään IT:n ympäristökuormaan. Myös Green Deal luo valtavasti kysyntää yrityksille, jotka tarjoavat ICT-laitteiden kierrätysprosesseja. Odottaako Suomi, että joku muu maa ottaa kasvavasta markkinasta liidin, vai olemmeko aktiivisia?”, kysyy Atean Vesa Siitari.

 

Lisätietoja:

Vesa Siitari, myynti- ja vastuullisuusjohtaja, Atea p. +358 50 5061180, vesa.siitari@atea.fi

Hans Kanerva, User & Site Support Director, Saint-Gobain Nordics & Baltics,

hans.kanerva@saint-gobain.com

Eero Tainio, Country Manager, Lenovo, etainio1@lenovo.com

 

Atea Finland on it-palvelutalo, joka auttaa asiakkaitaan luomaan tuottavamman ja mielekkäämmän työympäristön – rakennamme Suomea tietotekniikalla. Olemme toimineet Suomessa yli 30 vuotta, ja meillä on yli 450 ammattilaista luomassa joustavia ja tuottavia it-ympäristön ratkaisuja ja palveluja.


Saint Gobain Finland
suunnittelee, valmistaa ja toimittaa rakennusmateriaaleja, -tuotteita ja ratkaisuja, jotka lisäävät hyvinvointia yhteiskunnassa; parantamalla ihmisten päivittäistä elämänlaatua ja vastaten tulevien sukupolvien haasteisiin toimimalla vastuullisesti. Suomessa yritys työllistää yli 1200 alansa ammattilaista rakennusmateriaalialalla, innovatiivisten materiaalien tuottajana ja tukkukaupassa. Saint-Gobain on toiminut Pohjoismaiden ja Baltian alueella jo yli 50 vuotta.


Lenovon
tarina alkoi Kiinassa yhdentoista insinöörin tiimistä yli kolmekymmentä vuotta sitten. Nykyään Lenovo on yli 180 markkinoilla toimiva teknologiaa jatkuvasti uudistava monimuotoinen ajattelijoiden ja innovoijien joukko, joka pyrkii tekemään maailmasta mielenkiintoisemman paikan ja ratkaisemaan vaikeita globaaleja haasteita.