Miten teillä hoidetaan talouden raportointi ja ennakointi?
Tiedolla johtaminen vauhdittaa kehitystä – mutta manuaalinen talousraportointi jarruttaa etenemistä.
Monet organisaatiot etsivät keinoja tehostaa päätöksentekoa ja hallita muutoksia entistä paremmin. Keskusteluissa on noussut esiin yksi selkeä haaste: talousraportointi on usein edelleen aikaa vievää ja manuaalista. Automaation ja ennakoivan näkymän puute hidastaa tiedolla johtamista – vaikka juuri se voisi olla avain sujuvampaan ja vaikuttavampaan päätöksentekoon.
Miksi tyytyä vuosiraportointiin, kun talouden voi nähdä reaaliajassa?
Monessa organisaatiossa talous näkyy työntekijöille vain kerran vuodessa – tilinpäätöksen yhteydessä. Tämä antaa vain yhden hetken kuvan, vaikka todellisuus muuttuu jatkuvasti.
Me Atealla tarjoamme ratkaisun, joka vie raportoinnin uudelle tasolle. Automatisoitu ja interaktiivinen talousraportointi antaa esimerkiksi osastokohtaisille vastuuhenkilöille mahdollisuuden seurata tuloja ja menoja aina päivä- ja tositetasolle asti. Näin talouden muutoksiin voidaan reagoida lähes reaaliajassa ja tulovirtoja sekä kuluja voidaan seurata entistä tarkemmin.
Vakioidun tiedonsiirtorajapintamme avulla otat käyttöön ajantasaiset ja modernit Power BI -raportit nopeasti ja kevyesti. Raporteista löytyvät mm. tulos- ja taselaskelmat sekä muut keskeiset näkymät, jotka tukevat johtamista ja päätöksentekoa parhaalla mahdollisella tavalla.
Käyttäjiltä saamamme palaute on ollut erittäin positiivista. Interaktiiviset, lähes reaaliaikaisesti päivittyvät raportit ovat tehneet talouden seurannasta kiinnostavaa ja helposti saavutettavaa – ilman riippuvuutta yksin talousosaston tuottamista raporteista.
Microsoft Fabric - tehokas ja skaalautuva datanhallinta
Microsoft Fabric tarjoaa yrityksille lukuisia etuja suurten datamäärien käsittelyssä ja kokonaisvaltaisen alustan tiedon hallintaan. Alusta yhdistää ja orkestroi dataa eri lähteistä, mikä tehostaa analytiikkaa ja raportointia. Microsoft kehittää tuotetta jatkuvasti. Atea tarjoaa tukea ja asiantuntemusta Microsoft Fabricin käyttöönotossa kaikenkokoisille organisaatioille. Lue artikkelista, kun asiantuntijamme jakavat omia kokemuksiaan Microsoft Fabricista.
Talousraportointiratkaisu analytiikkatarpeiden tiedolla johtamisen tueksi
Perinteisesti talouslukuja on säilytetty kirjanpidon sisällä, ja ne on esitelty henkilöstölle yleensä vain kerran vuodessa tilinpäätöksen yhteydessä. Tämä on tehnyt taloustietoihin perustuvasta johtamisesta melko hidasta. Atean kehittämien ratkaisujen ansiosta kuntaorganisaatiot saavat käyttöönsä monipuoliset, lähes reaaliaikaisesti päivittyvät talousraportit. Niitä voivat hyödyntää kaikki organisaation työntekijät – erityisesti esihenkilöt ja johto.
Digistrategia ja tiedolla johtaminen vauhdittavat Vaasan kehitystä ja hyvinvointia
Vaasassa tiedetään, että toimivat palvelut ovat hyvän arjen ja vetovoimaisen kaupungin edellytys. Kaupungissa luotiin kunnianhimoinen digitalisaatiostrategia ja tieto pidetään kaiken ytimessä, kun palveluita suunnitellaan Vaasan asukkaille. Innovaatioilla parannetaan kaupunkilaisten arkea.
Osaava konsultointi ja Power BI -raportointi tuo liiketoimintaetua Volvo Construction Equipment Finlandille
Kun Volvo Construction Equipment Finland lähti kehittämään Power BI -raportointiaan, tavoitteena oli saada nopeasti aikaan liiketoimintaa aidosti tukevia työkaluja. Konsulttimallin avulla löytyi ratkaisu, joka yhdisti teknisen osaamisen, syvällisen bisneksen ymmärryksen ja tiiviin yhteistyön.
Bolidenin kaivoksilla innovaatiot tehdään tiedon pohjalta
Kaivosyhtiö Boliden paransi tuottavuutta ja liiketoimintapäätöksien proaktiivisuutta otettuaan uuden lähestymistavan tiedonkeruuseen ja -analyysiin. Liiketoimintakriittinen tieto on nyt saatavilla reaaliaikaisesti 1500 metriä maan alla, mikä lisää työturvallisuutta ja antaa kaivosoperaattoreille mahdollisuuden kehittää asioita itse.
The Switchin raportointiympäristö astui uuteen aikaan
The Switch yhdisti voimansa Atean kanssa laittaakseen raportointiympäristönsä uuteen uskoon. Tekemällä tiivistä yhteistyötä suomalaisten yritysten ja norjalaisen Stordin tuotantolaitoksen kanssa The Switch ja Atea lähtivät keskittämään raportointia Power BI:n avulla. Tavoitteena oli nostaa sisäisen raportoinnin automatisointia, nopeuttaa tiedon levittämistä koko organisaatiossa sekä luoda vankka tiedonkeruu- ja raporttikehys. Hankkeen tarkoituksena oli tarjota ponnahduslauta tuleville sisäisten raporttien parannuksille.
Autoimme Stormossenia optimoimaan biokaasun tuotantoprosessia ja visualisoimaan tuloksia
Stormossenilla oli paljon yhtiön tuotantoprosessista kerättyä dataa. Yhdessä tunnistimme keskeiset tiedot, joiden avulla prosessia voidaan optimoida. Atea auttoi yhtiötä löytämään yhteyden tärkeimpien tuotantoparametrien ja taloudellisen tuottavuuden välillä. Tuloksien avulla Stormossenille luotiin räätälöity tuloslaskelmamalli, joka mahdollisti taloudellisten vaikutusten arvioinnin.
