Siirry sisältöön
27-04-2023

Sote-alan IT-osaajat odottavat innolla ATK-päiviä

Sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivät kokoaa kaikki eri alojen sote-toimijat toukokuussa Turkuun. Vuosittain järjestettävä tapahtuma on tärkeä kohtaamispaikka, jossa pääsee oppimaan kollegoilta ympäri Suomea. Kysyimme kahdelta osallistujalta, millaisia odotuksia heillä on.

”ATK-päivät on kyllä ehdottomasti yksi vuoden tärkeimmistä tapahtumista sote-alalla. Siellä pääsee tapaamaan niin ICT-, digi- ja tiedonhallinnan ammattilaisia kuin sote-alan asiantuntijoitakin eri puolilta maata. On tärkeää tavata kollegoita ja kuulla, mitä missäkin on meneillään ja minkälaista tuotekehitystä on nyt tarjolla”, Etelä-Karjalan hyvinvointialueen kehittämispäällikkö Kaisa Pesonen kuvailee.

Hän on käynyt tapahtumassa säännöllisesti ja matkaa tänäkin vuonna Turkuun yhdessä kollegoidensa kanssa.

Atea, Sote ATK, Kaisa Pesonen, Etelä-Karjalan hyvinvointialue.

”Tapahtuma on tärkeä myös tiimiytymisen kannalta. Meiltä on aina lähtenyt sinne useampi henkilö. Sotepäivät onkin tavallaan eräänlainen leiri, jonne mennään yhdessä kohottamaan ja ylläpitämään hyvää yhteishenkeä.”

Kaisa Pesonen varaakin aina seuraavan vuoden tapahtuman kalenteriinsa heti, kun edellinen päättyy.

”Tällä kertaa iso muutos aiempiin ATK-päiviin verrattuna on se, että hyvinvointialueet ovat aloittaneet toimintansa. Minua kiinnostaa, mitä muille alueille kuuluu ja miten niillä menee. Ja vielä tärkeämpää: löytäisimmekö sellaisia yhteisiä teemoja, joita voisimme viedä yhteisvoimin eteenpäin. Toki teemme yhteistä digikehittämistä koko ajan myös Suomen kestävän kasvun ohjelman puitteissa.”

Uuden oppimisen tueksi

Atea, Sote ATK, Joni Försti, LUVN.

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella työskentelevä projektiasiantuntija Joni Försti kävi ATK-päivillä ensimmäistä kertaa vuonna 2022 ja odottaa jo innoissaan tämän vuoden tapahtuman antia. Hän kehittää työssään teknologiaa kotihoidon asiakkaiden tueksi. Länsi-Uudenmaalla on käynnissä teknologia- ja digipalvelut -projekti, jonka aiheita ovat esimerkiksi lääkeautomaatit, etäkotihoito sekä toiminnanohjausjärjestelmien alueellistaminen.

”Hyvin avarakatseisesti olen tapahtumaan menossa. Totta kai tunnen joitakin näytteilleasettajia jo etukäteen, mutta paikan päällä voi teknologiankin osalta tulla uusia tuttavuuksia. Minua kiinnostavat kaikki kotona asumista tukevat ja pidentävät uudet ratkaisut, kuten esimerkiksi sensorit ja tekoälyn hyödyntäminen.”

Tapahtuma on tärkeä Joni Förstille myös siksi, että hän toiminut tehtävässään vasta reilun vuoden.

”Haluan tavata samojen asioiden kanssa työskenteleviä ihmisiä muilta hyvinvointialueilta. Olen tutustunut jo muutamiin kollegoihin etäpalveluiden kansallisissa verkostoissa ja nyt on mukava päästä tapaamaan ihmisiä myös paikan päällä.”

Luennoilta ja messuosastoilta konkretiaa

ATK-päivien aikana järjestetään paljon eri luentoja ja sessioita monista eri aiheista. Joni Försti suunnittelee menevänsä kuuntelemaan muun muassa esityksiä puettavasta terveysteknologiasta kotiympäristössä ja asiakkaiden ottamisesta digikehittämisen kumppaneiksi.

”On hienoa saada uusia ajatuksia ja uusia tuulia omaan työhön – ja laajentaa omaa tietämystä. Esimerkiksi tietosuoja ei herättänyt etukäteen viime vuoden tapahtumassa suurempia tuntemuksia, mutta paikan päällä esitykset olivat erittäin mielenkiintoisia ja oma ymmärrykseni tietosuojasta kasvoi.”

Kaisa Pesonen on puolestaan kiinnostunut erityisesti kansalaisten digitaalisten asiointipalvelujen kehittämisestä ja teknologioista, joiden avulla voi esimerkiksi kehittää yleisten kansansairauksien hoitoa.

”Aion osallistua sessioihin, joissa käsitellään erityisesti sote-tiedonhallinnan lainsäädännön uudistamista. Lainsäädännön uudistuksen avulla saataisiin ratkaistua monia sote-alan pullonkauloja. Toisaalta seuraan mielenkiinnolla myös luentoja, joissa käsitellään kansalaisen digitaalista asiointia ja digitaalisia palveluita.”

Tervetuloa Atean osastolle 215!

Tule tapaamaan Atean hyvinvointialueiden asiantuntijoita Sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päiville 22.–24.5.2023 Turun messukeskukseen.

Esittelemme Atean ratkaisuja sosiaali- ja terveydenhuollon tarpeisiin osastolla 215. Samalla ständillä on mukana myös neljä yhteistyökumppaniamme: Citrix, Google, Igel ja HP inc.

Kerromme osastollamme, miten Atea toimii hyvinvointialueiden parhaimpana kumppanina mahdollistaen toimivimpien ratkaisujen hankinnat. Esittelemme myös terveydenhuollon erityisvaatimuksiin räätälöityjä teknologiaratkaisuja, joilla voi tehostaa terveydenhuollon toimintaa, parantaa potilasturvallisuutta ja tukea alan ammattilaisten työtä.

Virtualisointidemossamme näet hoitajan ja lääkärin virtuaalisen työpöydän sekä kuinka virtuaalinen työasema seuraa käyttäjää fyysiseltä työasemalta toiselle.

Messuosastolla 215 asiantuntijamme auttavat löytämään oikeat ratkaisut hyvinvointialueiden tarpeisiin. Tervetuloa keskustelemaan kanssamme!

Sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivät -tapahtuman järjestäjiä ovat FCG sekä Varsinais-Suomen, Pohjanmaan ja Satakunnan hyvinvointialueet.

Tiera Verkkokauppa plus hyvinvointialueiden tukena

Atean ylläpitämä Tiera Verkkokauppa plus on erityisesti hyvinvointialueiden käyttöön kilpailutettu puitesopimus, joka tarjoaa kustannustehokkaan hankintakanavan ICT-laitteille, -ohjelmistoille ja -palveluille. Tiera Verkkokauppa plussasta voit hankkia ratkaisut ja palvelut sosiaali- ja terveydenhuollon tarpeisiin.

Lue lisää