Siirry sisältöön
Digihappy on helppokäyttöinen palvelu, joka tuo digin ikäihmisten ulottuville heidän toimintakyvystään riippumatta. Tavoitteena on helpottaa ihmissuhteiden ylläpitoa ja lisätä mielekästä tekemistä.

Tiina Leivo alkoi kehittää ikäihmisille räätälöityä Digihappy-palvelua havaittuaan, kuinka vaikea hänen oli pitää yhteyttä hoivakodissa asuvaan isäänsä.

”Uhka, että seniorit jäävät digitaalisten palveluiden ja sen myötä yhteiskunnan ulkopuolelle, on suuri. Isäni oli hyväkuntoinen, mutta ei enää pystynyt itsenäisesti käyttämään kännykkäänsä. Ajattelin, että nyt on etsittävä hänelle jokin toinen ratkaisu. Hyvin nopeasti tajusin, ettei sellaista ole olemassa.”

Digihappyn ainutlaatuinen ominaisuus on videopuheluapplikaatio, joka avautuu automaattisesti ilman kosketusta, kun läheinen soittaa. Seniori voi soittaa koskemalla omaisen kuvaa. Tablettipalvelu korvaa usein kännykän, jolloin kännykkäkulut jäävät pois.

”Haluamme auttaa senioreita ja perheitä kohtaamaan, kun lähitapaamiset eivät esimerkiksi pitkien välimatkojen takia ole mahdollisia. On sydäntälämmittävää saada kuulla asiakkailta myönteistä palautetta. Eräs käyttäjä kertoi äskettäin, kuinka ihanaa on, kun hän pystyy näyttämään äidilleen tuttuja mökkimaisemia.”

Helppokäyttöinen tabletti tuo hyvinvointia ja yhteiskunnallista tasa-arvoa

Digihappy tuo digitaaliset palvelut ihmisten käyttöön heidän toimintakyvystään riippumatta. Kuukausimaksulliseen palveluun kuuluu joko Samsung- tai Apple-tabletti, jossa on kaikki nettiliittymää ja yhteystietoja myöten valmiina. Tabletin ominaisuudet on muokattu helppokäyttöiseksi. Näyttöä ei ole lukittu, kuvakkeet ja teksti ovat suuria ja äänen kuuluvuus on säädetty toivotuksi. Palvelussa on valittavissa kolme erilaista vaihtoehtoa. Eri versio omatoimiselle seniorille ja seniorille, joka ei pysty itse koskemaan tablettiin.

Helppoutta lisää, että omaisen tai hoitajan ei tarvitse toimia it-tukena, sillä kuukausimaksu sisältää aloitusneuvonnan lisäksi it-tuen, etähallinnan, tietoturvan ja päivitykset.

”Tabletilla voi tehdä kaikkea kivaa, kuten kuunnella äänikirjoja ja musiikkia tai pelata vaikka pasianssia. Tabletista löytyvät Yle Areena, maksuton äänikirjapalvelu Celia ja Spotifyn ilmaisversio. Omatoimiselle seniorille halutut omat sovellukset ”

Palvelu on myös tietoturvallinen. Siihen kuuluvaan perhetiliin voi liittää viisi perheenjäsentä tai ystävää, ja videopuhelut ovat mahdollisia vain perhetilin jäsenille. Laitteen kierrätyksen Digihappy hoitaa osana palvelua.

Kehitystyö yhdessä hoivakotien kanssa

Tiina Leivo on koulutukseltaan lääkäri ja kauppatieteiden maisteri, ja työskennellyt aiemminkin yrittäjänä.

”Ammattitaustani vuoksi tiesin, mitä palveluun tarvitaan ja että sellainen mahdollista rakentaa. Hyvään vanhuuteen kuuluvat aktiiviset ihmissuhteet ja mielekäs tekeminen.”

Digihappyn ensimmäinen versio valmistui heinäkuussa 2021, jolloin testiperheinä toimivat asiakkaat ottivat palvelun käyttöönsä. Yritys on tehnyt alusta alkaen yhteistyötä myös muutaman hoivakodin kanssa. Palvelua kehitetään jatkuvasti ja tuorein versio on valmistunut elokuussa 2022.

Yrityksen toimisto sijaitsee Otaniemessä ja palvelukehitystyötä tehdään Euroopassa ja Aasiassa. ”Potentiaalisia asiakkaita meillä on satojatuhansia – ja väestön ikääntyessä määrä tulee vai kasvamaan.”