Laddar meny

Reilun kaupan puhelimia ei ole

Uutiset 2017-01-13
Tietotekniikkalaitteet ovat välttämättömiä kaikkien organisaatioiden toiminnalle, joten myös niiden alkuperään ja tuotantotapoihin kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Tietotekniikan komponenttien hankintaketjut ovat kuitenkin pitkiä ja vaikeasti selvitettäviä. Monia nykyteknologialle välttämättömiä mineraaleja louhitaan kriisialueilla ja laitteiden valmistus saattaa vaarantaa niin ihmiset kuin heidän ympäristönsäkin.

Tieto lisää tuskaa – tai auttaa meitä tekemään valistuneita valintoja. Vaikka reilun kaupan puhelimia ei vielä ole olemassa, tieto siitä, missä ja minkälaisissa olosuhteissa tuotteita valmistetaan, auttaa meitä tekemään mahdollisimman eettisiä laitevalintoja. Sitoutuminen vastuulliseen hankintaan puolestaan auttaa muuttamaan hankintaketjuja reilummiksi kaikille niiden vaikutuspiiriin kuuluville.

Esimerkiksi laaja kansainvälinen sitoutuminen konfliktimineraalien vastuulliseen hankintaan on OECD:n mukaan parantanut turvallisuustilannetta Afrikan konfliktialueilla, kun kaivostoiminnan tuotot eivät enää päädy rikollisorganisaatioiden käsiin.

Vaikka it-laitteiden valmistukseen liittyy paljon ympäristöön ja olosuhteisiin liittyviä ongelmia, teknologiateollisuus on merkittävä työllistäjä miljoonille kehittyvissä maissa asuville ihmisille. Se antaa heille työtä, osaamista ja mahdollisuuden nousta köyhyydestä. Tuotanto-olosuhteisiin voi ja pitää vaikuttaa kysymällä, millaisissa olosuhteissa laitteet on valmistettu.

Autamme sinua tekemään parempia valintoja

Atea seuraa myymiensä laiteiden alkuperää ja vaikuttaa alan hankintaketjuihin palvellakseen asiakkaitaan, jotka haluavat tehdä vastuullisia hankintoja. Atea on Euroopan ensimmäisenä tietotekniikan jälleenmyyjänä liittynyt jäseneksi Electronic Industry Citizenship Coalitioniin (EICC) ja allekirjoittanut EICC:n aloitteen elektroniikkateollisuuden raaka-aineiden vastuullisesta hankinnasta. Myös kaikki Atean strategiset laitevalmistajakumppanit ovat EICC:n jäseniä.

Muutaman strategisen kumppanin osalta olemme tehneet selvitystyötä aina metallisulattoihin saakka selvittääksemme toimittamissamme laitteissa käytettävien metallien alkuperän. Sertifioitu selvitys palvelee asiakkaitamme, jotka haluavat varmistua siitä, etteivät heidän investointinsa välillisesti pahenna konflikteja raaka-aineiden alkuperämaissa.

Miksi pidämme meteliä asiasta?

Yksi syy on tietysti se, että haluamme tarjota asiakkaillemme parhaita mahdollisia laitteita. Asia liittyy kuitenkin vahvasti myös missioomme, jonka mukaan rakennamme Suomea ja tulevaisuutta tietotekniikalla. Pitkällä tähtäimellä myös kaukana tapahtuvat asiat vaikuttavat meihin – hyvässä ja pahassa. Uskomme vakaasti, että mahdollisimman avoin ja reilu toiminta kannattaa pidemmän päälle.

Seppo Jalkanen
Development Manager
Atea perceived better if you update your browser. Here you will find a new version of Internet Explorer