Laddar meny

Lehdistötiedote 24.11.2014: Fonectalaiset valitsevat vapaasti läppärinsä Atean hankintakonseptilla

Uutiset 2014-11-23
Fonecta antaa työntekijöilleen vapauden valita mieluisat työasemat. Valinnanvapauden mahdollistaa Atean Free Choice -konsepti, jossa on ratkaistu laitehankinnan organisointiin, rahoitukseen ja henkilöstöhallintoon liittyvät seikat. Free Choice laajenee Fonectassa vähitellen kaikille läppärikäyttäjille. Fonectassa pohditaan mahdollisuutta tuoda myös muut käyttäjälaitteet Atean konseptin alle. Silloin työntekijä voisi valita joustavasti läppärien, tablettien ja kännyköiden joukosta itselleen mieluisimman paketin.

"Kuluttajistumistrendi merkitsee sitä, että ihmiset haluavat käyttää myös töissä vapaa-ajalta tuttuja välineitä. Jos työnantaja ei kuuntele eikä hanki mieluisia, kullekin yksilöllisiä laitteita, ihmiset käyttävät omiaan. Silloin ollaan liemessä tietoturvan ja vaikkapa vakuutusasioiden kanssa", Atean viestintä- ja henkilöstöjohtaja Sarita Laras sanoo.

Näemme, että mahdollisuus valita itse ne työvälineet, joilla työnsä tekee, on merkityksellistä työmotivaation kannalta ja tukee sitä mielikuvaa ja myönteistä työfiilistä, jonka haluamme Fonectassa ja Fonectasta välittyvän. On tärkeää, että välineet ovat tutut ja mieluisat, jotta pystyy keskittymään täysin itse työhön", Fonectassa hanketta vetävä it-päällikkö Juha-Matti Virkkula sanoo.

Free Choice -konsepti vakioi kustannukset

Perinteisesti työasemahankinnoissa on vakioitu itse laitteet, kaikille samanlaiset. Atean Free Choice -mallin ideana taas on vakioida hankintakustannukset per käyttäjä.

"Työasemien kohdalla halusimme mahdollistaa sen, että työntekijä voi itse osallistua hankintaan, mikäli haluaa arvokkaamman laitteen kuin mitä Fonecta on valmis hankkimaan. Jos näin on, työntekijä maksaa itse sen osan hankinnasta, joka ylittää määrittelemämme kustannustason. Edelleen voi valita aivan hyvin meidän ehdottamamme, laadukkaat ja toimivat vakiolaitteet. Tarjoamme mahdollisuutta valita, mutta pakko ei ole", Juha-Matti Virkkula sanoo.

Kun työasemakanta Free Choice -hankkeessa monipuolistuu, kasvaa myös erilaisten käyttöjärjestelmien kirjo. Osana hanketta täytyy varmistaa myös it-infrastruktuurin ja taustajärjestelmien toimivuus päätelaiteriippumattomasti.

Henkilöstöjohtajan ja CIO:n yhteinen projekti

"Tämä on uusi tapa toteuttaa työvälinehankinnat. Henkilöstö- ja tietotekniikka-ammattilaisten on siksi välttämätöntä tehdä alusta lähtien yhteistyötä, jotta uudenlainen tapa toimia varmasti ymmärretään henkilöstön keskuudessa", Laras sanoo.

Erityisesti viestintään tulee panostaa, sillä työntekijöiden näkökulmasta kyse on muutostilanteesta. Viestintää tarvitaan sekä ennakkoon, hankintakierroksen aikana että uusien työvälineiden tultua jo käyttöön, monessa eri kanavassa.

Lisätietoja:
Sarita Laras, henkilöstö- ja viestintäjohtaja, Atea Finland Oy, puh. 040 503 7040
Mika Rehnstrand, ratkaisupäällikkö, Atea Finland Oy, puh. 040 631 2628

Juha-Matti Virkkula, it-päällikkö, Fonecta Oy, puh. 045 654 0000

Atea

Atea on Pohjoismaiden ja Baltian johtava it-infrastruktuuritoimittaja, jonka palveluksessa on 6100 työntekijää 83 paikkakunnalla Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa, Liettuassa, Latviassa ja Virossa. Asiantuntijamme neuvovat asiakkaitamme it-ympäristönsä kehittämisessä ja teemme yhteistyötä johtavien it-laite- ja ratkaisuvalmistajien kanssa. Atea-konsernin liikevaihto vuonna 2013 oli noin 2,8 miljardia euroa, ja se on listattu Oslon pörssissä. Suomessa atealaisia on noin 350. www.atea.fi

Atea perceived better if you update your browser. Here you will find a new version of Internet Explorer