Laddar meny

Lehdistötiedote 23.1.2014: Windows XP:n tuen päättymisen aikataulu ei ole muuttunut

Uutiset 2014-01-22
XP:n haittaohjelmatuotteen tuen jatkuminen vähentää tietoturvariskejä vain vähän. Atea suosittelee päivittämään Windows XP:n uudempiin käyttöjärjestelmäversioihin ennen tuen päättymistä huhtikuussa 2014.

"Välttämättömän investoinnin lykkääminen ei säästä euroakaan. Päinvastoin, ikääntyvä käyttöjärjestelmä kasvattaa ylläpitokuluja vuosi vuodelta ja tahmeasti toimiva tekniikka hankaloittaa työntekoa. Lopulta tämä näkyy organisaation kyvyssä palvella asiakkaitaan", Atean asiantuntija Pete Nieminen muistuttaa.

Microsoft tiedotti viime viikolla jatkavansa Windows XP:n haittaohjelmatuotteiden päivitystä vielä yhdellä vuodella eli heinäkuuhun 2015 asti. Uutisoitu muutos ei tarkoita, että XP:n tuki kokonaisuudessaan jatkuu. 8.4.2014 jälkeen käyttöjärjestelmään ei enää julkaista turvapäivityksiä eikä mitään muitakaan päivityksiä.

"Suosittelemme edelleen painokkaasti päivittämään XP:n ennen kuin tuki päättyy. Uutinen on hämmentänyt monia asiakkaitamme ja jotkut ovat tulkinneet, ettei XP:n tuki lopukaan vielä. Tässä ei kuitenkaan ole tapahtunut muutosta," Nieminen sanoo.

Microsoft kertoi viime perjantaina jatkavansa vuodella haittaohjelmatuotteiden päivitystä Windows XP -työasemille. Haittaohjelmatuotteiden päivitysten jatkuminen tarkoittaa, että tieto uusista haittaohjelmista lisätään niiden rekistereihin.

Tietoturvariskit edelleen olemassa

Haittaohjelmatuotteiden päivitysten jatkuminen kattaa vain rajatun osan käyttöjärjestelmän tietoturvasta. Microsoft XP tulee olemaan erittäin haavoittuva tuen loppumisen jälkeen. Jo nyt kyberrikollisten tiedossa on lukuisia haavoittuvuuksia, joita aletaan hyödyntää vasta, kun Microsoftin paikkaustoiminta huhtikuussa päättyy.

"Tilanne oli aikaisemmin se, että kyberrikollinen joutui ohittamaan ensin virustorjunnan ja sitten löytämään käyttöjärjestelmästä haavoittuvuuden ennen kuin se paikataan. Huhtikuun jälkeen XP:hen ei enää tule paikkauksia itse haavoittuvuuksiin, ainoastaan virustorjuntaan", Nieminen sanoo.

Useimmat johtavat haittaohjelmatuotteiden valmistajat ovat jo aiemmin ilmoittaneet tuotteidensa päivitysten jatkumisesta XP-työasemille.

Käyttöjärjestelmäpäivitys on pitkä hanke

Viime vuoden loppupuolella julkistetun Atean ja Marketvision tutkimuksen mukaan Windows XP oli edelleen käytössä noin 40 %:ssa suomalaisyrityksistä ja julkishallinnon organisaatioista. Suurissa, yli 1000 työntekijän organisaatioissa osuus oli vielä suurempi, noin 62 %. Tyypillinen päivityshankkeen kesto satojen työasemien organisaatiossa on puoli vuotta.

Nopeamminkin on mahdollista edetä esimerkiksi ottamalla käyttöön uuden käyttöjärjestelmän virtuaalityöpöydän kautta. Vaihtoehtoja etenemiselle on useita ja tärkeintä on viimeistään nyt saada päivityshankkeet käyntiin.

"XP:stä uudempiin Windows-versioihin siirtyminen tuo mukanaan myös esimerkiksi parantuneen tuen uusimmille oheislaitteille. Ajureita ei ole näissä laitteissa pitkään aikaan kehitetty XP:lle, ja uusimmista teknologioista ei ole saanut XP:llä kaikkea hyötyä irti", Nieminen sanoo.

Lisätietoja:

Pete Nieminen, Executive Advisor, Atea Finland Oy, puh. 050 463 6969
Sarita Laras, henkilöstö- ja viestintäjohtaja, Atea Finland Oy, puh. 040 503 7040

Atea

Atea on Pohjoismaiden ja Baltian johtava it-infrastruktuuritoimittaja, jonka palveluksessa on 6600 työntekijää 82 paikkakunnalla Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa, Liettuassa, Latviassa ja Virossa. Asiantuntijamme neuvovat asiakkaitamme it-ympäristönsä kehittämisessä ja teemme yhteistyötä johtavien it-laite- ja ratkaisuvalmistajien kanssa. Atea-konsernin liikevaihto vuonna 2012 oli noin 2,8 miljardia euroa, ja se on listattu Oslon pörssissä. Suomessa atealaisia on noin 400.

www.atea.fi

 

Atea perceived better if you update your browser. Here you will find a new version of Internet Explorer