Laddar meny

Lehdistötiedote 2.10.2014: Atea voitti ammatillisen koulutuksen Microsoft-puitesopimuksen

Uutiset 2014-10-01
Atea on solminut puitesopimuksen Microsoft-ohjelmistolisenssien toimittamisesta Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n jäsenyhteisöille. Yhdistyksen jäsenkenttä koostuu ammatillisen koulutuksen järjestäjistä, jotka voivat olla esimerkiksi koulutuskuntayhtymiä, kuntia, osakeyhtiöitä, yhdistyksiä tai säätiöitä. Yhdistyksellä on 84 jäsentä, joissa opiskelee yli 90 % ammatillisen koulutuksen opiskelijoista. 3-vuotisen puitesopimuksen arvo on kaikkiaan noin 9 miljoonaa euroa.

"AMKE:n jäsenyhteisöissä on henkilökuntaa noin 27 000 ja opiskelijoita noin 190 000. Koulutusorganisaatioiden ohjelmistojen käyttötavoissa on omat erityispiirteensä, jotka heijastuvat myös lisenssihankintaan ja lisenssiomaisuuden hallintaan. Yksi esimerkki on opiskelijoiden omien laitteiden laajamittaisen käytön mahdollistaminen", Atean ohjelmistoliiketoiminnasta vastaava Saara Hatunen sanoo.

Tällä hetkellä tämä suuntaus näkyy muun muassa siinä, että Microsoft Office 365 -ratkaisua käytetään koulutusorganisaatioissa erittäin aktiivisesti. Monille organisaatioille ajasta, paikasta ja päätelaitteesta riippumattoman opiskelun mahdollistaminen on strateginen investointi, jolla tehostetaan opiskelua ja säästetään muun muassa toimitilakustannuksia.

AMKE:n kilpailutuksessa edellytettiin kokemusta oppilaitosympäristöistä Suomessa. Atealle tätä kokemusta on kertynyt esimerkiksi kuntasektorilta ja yliopistojen it-palveluiden toteuttamisesta.

"Koulutusala on meille tärkeä asiakasryhmä. Atea on it-palvelukumppanina mukana suomalaisissa oppilaitosympäristöissä esikoulusta yliopistoon asti", Saara Hatunen kertoo.

Lisätietoja:

Teppo Hirstiö, Software Sales Manager, Atea Finland Oy, puh. 040 047 6789

Saara Hatunen, Head of Sales and Licensing, Atea Finland Oy, puh. 050 397 7069

Sarita Laras, henkilöstö- ja viestintäjohtaja, Atea Finland Oy, puh. 040 503 7040

Atea

Atea on Pohjoismaiden ja Baltian johtava it-infrastruktuuritoimittaja, jonka palveluksessa on 6100 työntekijää 83 paikkakunnalla Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa, Liettuassa, Latviassa ja Virossa. Asiantuntijamme neuvovat asiakkaitamme it-ympäristönsä kehittämisessä ja teemme yhteistyötä johtavien it-laite- ja ratkaisuvalmistajien kanssa. Atea-konsernin liikevaihto vuonna 2013 oli noin 2,8 miljardia euroa, ja se on listattu Oslon pörssissä. Suomessa atelaisia on noin 350. www.atea.fi

Atea perceived better if you update your browser. Here you will find a new version of Internet Explorer