Laddar meny

Lehdistötiedote 8.12.2010 Atean maayhtiöiden it-infran yhdistäminen tehostaa työntekoa ja säästää miljoonia

Uutiset 2010-12-07

Atea yhtenäistää it-toimintonsa kaikissa toimipisteissään Pohjoismaissa ja Baltiassa. Kaikki 4 800 käyttäjää yhdistävä, palvelimista työasemiin virtualisoitu it-ympäristö valmistuu suunnitelmien mukaan lähivuosina. Ensimmäisenä liikkeellä olleessa Tanskassa järjestelmä on jo otettu käyttöön. Toisena vuorossa on Suomi, joka halusi edetä ripeimmällä aikataululla.

Tärkeä komponentti Atean yhteisessä infrastruktuurissa ovat yhdistetyn viestinnän palvelut, jotka ovat työasemavirtualisoinnin ansiosta yhä laajemmin käytettävissä eri päätelaitteilla. Pikaviestit, VoIP-puhelut, sähköposti, kalenteri, läsnäolotiedot ja videoneuvottelu löytyvät keinovalikoimasta.

"Haluamme edelleen lisätä erityisesti videoneuvottelujen käyttöä, sillä Ateassa on niiden avulla laskettu matkakustannuksia tuntuvasti. Olemme laskeneet, että Atea-konserni on säästänyt yhdistetyn viestinnän ratkaisuilla jo miljoonia euroja. Samalla konsernitasolla hiilijalanjälkemme on viime vuosina pienentynyt huimasti, noin 20 % työtekijää kohden", Atea Finland Oy:n toimitusjohtaja Juha Sihvonen toteaa.

Suomessa videoneuvotteluja pidetään noin 500 tuntia vuosineljänneksessä ja verkkoneuvotteluja noin 1000 tuntia. Säästöt vuositasolla ovat noin 850 000 euroa. Atean omien laskemien mukaan toiminta on koko konsernin tasolla samalla tehostunut 3 %. Yli 4000 hengen organisaatiossa tämä tarkoittaa 120 henkilötyövuotta.

Virtualisointi mahdollistaa joustavuuden

Yhtenäistämishankkeessa kunnioitetaan maakohtaisia toiveita ja yrityskulttuurien eroja ja tehdään paikallisia räätälöintejä. Suomen aloitteesta muun muassa järjestelmien tietoturvaominaisuuksia on laajennettu, ja esimerkiksi Tanskassa työntekijät saavat itse valita haluamansa työaseman ja matkapuhelimen.

Tällaisen työasemien kirjon mahdollistaa työasemavirtualisointi. Käyttöjärjestelmä ja sovellukset tuotetaan käyttäjille suoraan konesalista. Käyttäjien henkilökohtaiset asetukset, kuten oman työpöydän asetukset, seuraavat mukana istunnosta toiseen riippumatta siitä, mitä työasemaa käytetään.

Atean maayhtiöiden it-infran yhdistäminen on mittakaavaltaan niin suuri, että se luo maailman suurimman virtualisointidemon.

Työasemavirtualisointi helpottaa myös ostettujen yritysten tuomista osaksi Atea-organisaatiota. Uusille atealaisille saadaan ripeästi virtuaaliratkaisujen kautta samat työkalut kuin muillekin jo ennen kuin ostetun yrityksen tietojärjestelmät on lopullisesti integroitu Atean järjestelmiin. Sama pätee ulkopuolisiin konsultteihin.

Elä niin kuin opetat

Atean mittava hanke ei tyydy pelkkään eri järjestelmien yhdistämiseen, vaan samalla toteutetaan it-ympäristön kokonaisuudistus, jossa hyödynnetään kumppanien teknologisesti edistyksellisimpiä ratkaisuja. Maakohtaisten it-ympäristöjen sijaan Ateaan tulee koko konsernin kattava yhtenäinen ratkaisu.

Palvelinten ja työasemien ohjelmistojen sekä viestinnän yhtenäistämisen lisäksi Ateaan tulee yhtenäinen sähköposti, ohjelmistojen jakelu sekä työasemaympäristön hallinta, yhtenäiset virtuaaliympäristöt, tallennusjärjestelmät ja tietoliikennelaitteet. Lisäksi perustyöasemat ja tulostimet uudistetaan ja yhtenäistetään.

Varsinaisen teknisen tuen suhteen Atea elää kuten opettaa. Tukipalvelut omalle henkilöstölle tuotetaan samasta Atean tukikeskuksesta, josta myös Atean asiakkaat saavat tukensa.

"Meidän ei kannata kilpailla parhaista osaajista asiakkaidemme kanssa vaan ulkoistaa itsellemme - vain tällä toimintamallilla pystymme uskottavasti perustelemaan myös asiakkaillemme, että he saavat edistyksellisimmät it-ratkaisut sekä myös kaiken tarvitsemansa teknisen tuen Ateasta", Atea Finland Oy:n it-päällikkö Seppo Jalkanen sanoo.

 

Lisätietoja:

Juha Sihvonen, toimitusjohtaja, Atea, puh. 0400 735 134
Seppo Jalkanen, it-päällikkö, Atea, puh. 040 543 2554

Atea
Atea on johtava it-infrastruktuuriratkaisujen, -tuotteiden ja palveluiden kokonaistoimittaja Pohjoismaissa ja Baltiassa. Suomessa Atealla on maanlaajuinen myynti- ja palveluorganisaatio ja noin 400 työntekijää. Atea-konserni on listattu Oslon pörssissä, ja sen liikevaihto on noin 1,8 miljardia euroa. Atealla on noin 4 800 työntekijää ja 73 toimipistettä Pohjoismaissa ja Baltiassa. www.atea.fi

Atea perceived better if you update your browser. Here you will find a new version of Internet Explorer