Laddar meny

Lehdistötiedote 1.7.2010: Kuntahankinnat valitsi Atean kuntien Microsoft-ohjelmistolisenssien toimittajaksi

Uutiset 2010-06-30

Kunta-alaa palveleva yhteishankintayksikkö KL-Kuntahankinnat Oy on valinnut Atean Microsoft-ohjelmistolisenssien sekä niihin liittyvien palvelujen toimittajaksi. Nelivuotinen puitesopimus astuu voimaan 1.7.2010. Puitesopimuksessa mukana olevien työasemien määrä voi nousta sopimuskauden aikana noin 100 000 laitteeseen.

"Kilpailutuksessa halusimme varmistaa asiakkaillemme hyvän palvelun, joten pakolliset vaatimukset toimittajille asetettiin korkealle. Valitulta yhtiöltä edellytettiin mittavaa asiantuntemusta. Lisäksi valitun toimittajan on pystyttävä palvelemaan asiakkaitamme ympäri Suomen", KL-Kuntahankintojen hankintapäällikkö Tapio Koivisto sanoo.

Kilpailutuksessa toimittajalta edellytettiin vähintään kolmea Kuntaliiton ja Microsoftin sopimuksen alaista referenssiä kolmen vuoden ajalta. Näistä kahden piti sisältää vähintään 500 työasemaa. Lisäksi toimittajan piti osoittaa asiantuntemuksensa ja nimetä vähintään viisi Microsoft-sertifioitua henkilöä.

Puitesopimuksen mukaisiin hankintoihin  jo ennakolta sitoutuneiden asiakkaiden työasemamäärä on kaikkiaan yli 23 000 kappaletta. Sopimukseen voi liittyä myös myöhemmin. Kuntahankintojen arvion mukaan puitesopimuksessa olevien työasemien määrä voi sopimuskauden aikana olla noin 100 000 laitetta.

"Kuntahankintojen kilpailutuksen ansiosta varsinkin pienet ja keskisuuret kunnat ja kuntayhtymät voivat hyötyä keskitettyjen hankintojen hintaeduista ja välttyä oman, työlään kilpailutuksen järjestämiseltä. Toimittajalle kuntasektorin hankinnat on määriltään valtionhallinnon luokkaa eli varsin suuria. Siksi Kuntahankintojen kanssa tehty puitesopimus on meille erittäin tärkeä", Atean myyntijohtaja Mika Salminen toteaa.

Sopimukseen sisältyvät Microsoftin Enterprise Agreement- ja Select-sopimusten sekä School Agreement -sopimusten jälleenmyynti ja näihin liittyvät palvelut.

Kuntahankinnat toimii yhteishankintayksikkönä, joka vastaa koko kunta-alan kattavien hankintojen kilpailutuksesta. Kuntahankintojen asiakkaita ovat kunnat, kuntayhtymät, hankintarenkaat, kunnalliset liikelaitokset ja seurakunnat. Kaikkiaan Kuntahankinnoilla on tällä hetkellä asiakkaita noin 250.


Lisätietoja:
Tapio Koivisto, hankintapäällikkö, KL-Kuntahankinnat Oy
puh. (09) 771 2073 tai 050 305 7716, tapio.koivisto@kuntahankinnat.fi

Mika Salminen, myyntijohtaja, Atea Finland Oy
puh. 040 510 6466, mika.salminen@atea.fi


Atea
Atea on johtava IT-infrastruktuuriratkaisujen, -tuotteiden ja palveluiden kokonaistoimittaja Pohjoismaissa ja Baltiassa. Suomessa Atealla on maanlaajuinen myynti- ja palveluorganisaatio ja noin 400 työntekijää. Atea-konserni on listattu Oslon pörssissä, ja sen liikevaihto on noin 1,8 miljardia euroa. Atealla on noin 4 600 työntekijää ja 72 toimipistettä Pohjoismaissa ja Baltiassa.
www.atea.fi

Atea perceived better if you update your browser. Here you will find a new version of Internet Explorer