Siirry sisältöön
12-10-2018

10 näkemystä muuttuvasta teknologiaympäristöstä

Miten teknologia muuttaa yhteiskuntaa juuri nyt? Tätä mietti salillinen IT-vaikuttajia Atea Focus -tapahtuman kutsuvierastilaisuudessa. Poimimme keskustelun annista 10 näkemystä.

Valtakunnan IT-päättäjien kerma kokoontui Helsingissä Atea Focuksen Round Table -tilaisuudessa viiteen pyöreään pöytään pohtimaan yhdessä merkittäviä teknologiatrendejä - nykyisiä ja tulevia.

Ennen ryhmäkeskusteluja asiaa pohjustivat Viron ensimmäinen tietohallintojohtaja Taavi Kotka, opetusneuvos Anneli Rautiainen ja Puolustusvoimien digitalisaatiojohtaja Timo Viinikainen.

Kolmikko käsitteli avauspuheenvuoroissaan muun muassa elinikäisen oppimisen tärkeyttä, tekoälyn vaikutusta kansainväliseen kilpailuun ja tietoturvan edellytyksiä monimutkaistuvassa maailmassa.

Atea Focus kokosi suomalaisen IT-väen saman katon alle jo 29:ttä kertaa, ja Round table -kutsuvierastilaisuus järjestettiin Focuksen yhteydessä toista kertaa.

“Viime vuonna saimme Round table -tilaisuudesta niin hyvää palautetta, että päätimme tehdä tästä toistuvan perinteen. Tarkoituksena on mennä astetta syvemmälle Focuksen teemoihin, keskustella ja lopuksi jakaa syntyneet ajatukset muiden kanssa”, Atean toimitusjohtaja Juha Sihvonen kertoo.

Puolustusvoimien digitalisaatiojohtaja Timo Viinikainen

Ryhmäkeskustelujen jälkeen kaikkien viiden pöydän ihmiset esittelivät parhaat mietteensä muille. Tässä niistä 10 poimintaa:

 

  1. Kapea tekoäly on jo täällä, laaja tulee ehkä
    Kapea tekoäly on jo nyt arkea ja hoitaa monta rutiinitehtävää ihmisen puolesta kirurgisella tarkkuudella ja väsymättä. Tätä teknologiaa voidaan käyttää suppeaan ongelmanratkaisuun.

    Monista laajoista tietokannoista hakuja tekevä ja abstrakteja ongelmia ratkova laaja tekoäly taas on toistaiseksi tieteiskirjallisuutta. Sellainen voidaan ehkä kehittää viiden vuoden päästä, ehkä ei ikinä.
  2. Tunnistamme tietojemme arvon
    Viime vuosikymmeninä monien verkkopalvelujen käyttö on onnistunut antamalla käytöstä kertyvät henkilötiedot palveluiden tarjoajille. Tulevaisuudessa meidän on pohdittava kriittisesti, mikä henkilötietojemme todellinen hinta on.
  3. Data ja opettaja olisivat hyvä työpari
    Suomalaisista oppilaista kerätään hurja määrä dataa, jonka tavoitteena on kehittää koulujärjestelmää. Usein tutkimuksen ja kehityksen tasona on kuitenkin koko Suomi. Mittakaavaa voitaisiin vaihtaa ja täytyisi miettiä, miten opettajat voisivat hyödyntää dataa työssään.
  4. Uraputki vuotaa
    Teknologia muuttaa työelämää kiihtyvällä vauhdilla. Ajatus, että sama henkilö tekee yhdellä tutkinnolla yhtä työtä loppuelämänsä, on vanhentunut. Koulutuksen asiantuntijoiden on pysähdyttävä miettimään, miten koulutus muutetaan vastaamaan tulevaisuuden haasteita.
  5. Oppiminen teknologian edelle
    Suomen koulutusjärjestelmä lähti digimurrokseen aluksi teknologia edellä. Sitten tajuttiin, että digitalisaatio on hyvä renki, mutta huono isäntä. Tällä hetkellä teknologiaa käytetään ainoastaan, kun se on pedagogisesti järkevää.
  6. Perustaidot on määriteltävä uudestaan
    Koulutusjärjestelmämme yhtenä tarkoituksena on opettaa perustaidot kaikille kansalaisille. Lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen rinnalle pitää lisätä ainakin sähköinen asiointi ja mediakriittisyys. Koulutuksen ammattilaisten on säännöllisesti pysähdyttävä miettimään, mitä perustaidoilla tarkoitetaan.
  7. Rikollisuuden nykyisyys on verkossa
    Erään Britanniassa tehdyn arvion mukaan kyberrikolliset varastivat kuluttajilta viime vuonna 130 miljardia puntaa. Uhreina arvioidaan olevan 978 miljoonaa henkilöä. Rikollisuus on siirtynyt verkkoon.
  8. Tarve yhä spesifimmälle tietoturvaosaamiselle kasvaa
    Teknologian pirstaloituminen jakaa IT-asiantuntijat työskentelemään yhä kapeampien aihealueiden parissa. Jotta kehitys voisi olla hallittua ja turvallista, tietoturvaosaamisen määrän organisaatioissa on samalla kasvettava.
  9. Tekoäly on yhtä hyvä tai paha kuin sen käyttäjä
    Teknologia ei koskaan ole itsessään hyvää tai pahaa, vaan sen käyttäjät määrittelevät toiminnan eettisyyden. 
  10. Tekoälyn uhat on tunnistettava
    Yhä kehittyneemmät kyberhyökkäykset ovat tietoverkkojen riesa nyt ja tulevaisuudessa. Riskien tiedostaminen ja tunnistaminen ovat ensimmäisiä askeleita uhkien torjumisessa. Yksi uhkakuva on myös väärien johtopäätösten tekeminen, jos tekoäly oppii huonosta datasta.

Atea Focuksen Round table -tilaisuuden puhujat Viron ensimmäinen tietohallintojohtaja Taavi Kotka, opetusneuvos Anneli Rautiainen ja Puolustusvoimien digitalisaatiojohtaja Timo Viinikainen.