Nykyään monet suomalaiset yritykset ottavat askeleita pilvipalvelujen hyödyntämiseen. Tulevaisuudessa nähdään, että keskusjärjestelmät lähestyvät elinkaarensa loppua ja menettävät lopulta toimittajan tuen. Tämä on yksi merkittävä mahdollisuus suunnitella pilvialustan hyödyntämistä ja luoda kyvykkyys erilaisiin hybridialustoihin liiketoiminnan kehittämisen tueksi.
Toimitusmalli, jossa järjestelmät viedään pilvialustaan, on melko samanlainen, olipa organisaatio pieni tai suuri. Useimmissa organisaatiossa siirtyminen pilveen ja/tai hybridiratkaisun käyttöön noudattaa melko samoja vaiheita; ensin saatetaan testata varmuuskopioita, kehitys- ja testausympäristöjä tai muita palveluja, jotka eivät ole liiketoimintakriittisiä. Kun ensimmäiset kokeilut pilvialustalla on tehty, seuraava askel on liiketoiminnan kannalta kriittisempien järjestelmien siirtämisessä pilveen. Tärkeintä tässä kohtaa on kuitenkin varmistua, että organisaatiolla on selkeä ja strukturoitu suunnitelma pilvipalveluiden käyttöönottoon.
Microsoft Azure on kasvava kokoelma integroituja pilvipalveluja, joiden avulla hoidat työsi nopeammin ja tehokkaammin, säästäen samalla kustannuksia. Atea auttaa organisaatiotasi rakentamaan turvallisen, joustavan ja kustannustehokkaan kokonaisuuden, joka huomioi nykytilanteen ja tulevat tarpeet.
Tärkein vaihe onnistuneelle pilvitransformaatiolle on strukturoitu lähestymismalli pilveen siirtymisen toteuttamiseksi. Tätä varten Atealla on kehys, Atea CloudTrack. Kehys tarjoaa valmiin mallin sisältäen työpajoja, konsultointi- ja hallintapalveluja, jotka auttavat yritystäsi hyödyntämään pilvipalveluja hallitusti ja kasvattamaan kyvykkyyttä. Atea ei vain kouluta organisaatiotasi siihen, miten pilvipalveluja voidaan hyödyntää tehokkaasti vaan konsulttimme arvioivat myös valmiutesi ja kypsyytesi sekä myös toimittavat mm. hybridiympäristön hallintamallin, tekevät kehityshankkeita, migraatioprojekteja, jne.
Atea CloudTrack sopii niin kokeneille pilvipalveluiden yrityksille kuin niille, jotka ovat ottamassa ensi askeleita pilveen siirtymisessä.
Azure voi tuntua ylivoimaisen laajalta monipuolisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Kehityspäivä auttaa saamaan yleiskäsityksen Azuresta ja oppimaan, miten helppoa on saada arvoa Azure-palveluista. Lisäksi saat käsityksen siitä mitä pitää ottaa huomioon Azure-palveluita käytettäessä.
Käymme läpi yleisimpiä palveluita, jotta saat käsityksen siitä, miten organisaatiosi hyötyy Azuresta. Kehityspäivä etenee seuraavasti:
Azure-palvelut tempaisevat usein mukaansa käyttöönoton helppoudella ja nopeudella, jolloin kustannuksien muodostuminen ja käytäntöjen tarve voi jäädä epäselväksi. Azure tarjoaa monia mahdollisuuksia palveluiden hallinnointiin niin tietoturvan, kustannuksien kuin käytäntöjen osalta. Saat laajan käsityksen siitä, miten Azuren käyttöä voi hallinnoida Azuren omien palveluiden avulla ja saat luotua yhteiset pelisäännöt Azure-ympäristöösi yhdessä Atean Azure asiantuntijan johdolla.
Kun olet siirtynyt käyttämään jo julkisia pilvipalveluita, on haasteena seurata kaikkia päivityksiä, joita pilvipalveluissa julkaistaan jatkuvasti. Pilvipalvelut vaativat jatkuvaa seurantaa ja kehitystä, jotta varmistat että ympäristösi hyödyntää uusimpia ominaisuuksia. Cloud Advisor palvelun avulla varmistat että pilviympäristösi pysyy ajan tasalla ja että sitä kehitetään ja optimoidaan jatkuvasti. Cloud Advisor on osa Atean Oma osaaja -palvelukonseptia, jossa saat nimetyn asiantuntijan organisaatiosi avuksi.
Jos haluat tietää lisää Microsoft Azure -pilvipalveluista tai Atea Cloud Trackistä, olethan yhteydessä meihin. Mietitään yhdessä sinun organisaatioillesi optimaalisin ratkaisu pilvipalveluiden käyttöön.
Mikko Vesin - Director, Information Management. Mikko on digitaalisen liiketoiminnan ja dataohjautuvien palveluiden kehittämisen moniosaaja, jonka mukaan tiedon älykäs hyödyntäminen analytiikan avulla on avain palveluiden arvolupauksen muuttamiseen ja asiakaskokemuksen parantamiseen.