Siirry sisältöön
Takaisin Lehdistötiedotteet
Lehdistötiedote 2021-05-18

Financial Times nosti Atean Euroopan ilmastoedelläkävijöiden joukkoon ainoana pohjoismaisena it-yrityksenä

Pohjoismaiden ja Baltian johtava it-infrastruktuuritoimittaja Atea on mukana Financial Timesin kaikkien aikojen ensimmäisessä Europe’s Climate Leaders -raportissa. Listalle on kelpuutettu eurooppalaisia yrityksiä, jotka ovat vähentäneet kasvihuonekaasupäästöjään eniten vuosien 2014 ja 2019 välisenä aikana.
Euroopan mantereen muotoinen vihreä puun lehti.
Financial Times on tänään julkaissut kaikkien aikojen ensimmäisen Europe’s Climate Leaders -listauksensa verkkopalvelussaan. Raportin printtiversio ilmestyy 27. toukokuuta. Listalle päässeiden 300 eurooppalaisyrityksen joukossa on noin 50 pohjoismaista yritystä, joista ainoana Atea edustaa it-alaa.

Listaus perustuu tutkimus- ja datayhtiö Statistan tekemään kattavaan taustaselvitykseen yritysten ilmastotavoitteista ja niiden toteutumisesta. Mukaan päässeet yritykset ovat edelläkävijöitä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä Euroopassa.

”Olemme Ateassa tiukasti sitoutuneet rakentamaan parempaa tulevaisuutta tietotekniikan avulla. Arvostamme Financial Timesin ja Statistan antamaa tunnustusta ponnisteluillemme ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Työmme päästöjen vähentämiseksi ja välttämiseksi ulottuu laajemmalle kuin pelkästään omaan toimintaamme – autamme asiakkaitamme tekemään samoin. Nopeutamme toimiamme entisestään tulevina vuosina osana 2030-suunnitelmaamme”, Atea-konsernin toimitusjohtaja Steinar Sønsteby sanoo.

Atea-konsernin vastuullisuustoimenpiteitä ohjaa kuluvan vuosikymmenen loppuun asti ulottuva Vision 2030 -ohjelma. Sen keskeisiin tavoitteisiin kuuluu muun muassa hiilidioksidipäästöjen puolittaminen vuoden 2015 tasosta.

”Viime vuonna konsernimme hiilidioksidipäästöt pienenivät peräti 29 prosenttia, kun muun maailman tavoin siirryimme etätöihin ja -tapaamisiin. Vielä paljon tärkeämpää oli, että mahdollistimme asiakkaillemme sujuvan ja ympäristöystävällisen siirtymän etätyöskentelyyn. Digitaalisen työpaikan ratkaisuillamme käytiin viime vuonna yhteensä huimat 125 miljoonaa virtuaalipalaveria”, Atea Finland Oy:n toimitusjohtaja Juha Sihvonen kertoo.

Toinen Atea-konsernin keskeinen 2030-tavoite on kierrättää vähintään yhtä monta laitetta kuin yhtiö asiakkailleen myy. Viime vuonna Atea kierrätti yhteensä 453 210 laitetta, eli yhden laitteen kolmea myytyä kohti. Kaikkiin Atean Vision 2030 -tavoitteisiin ja viime vuoden saavutuksiin voi tutustua konsernin tuoreessa vastuullisuusraportissa

”On hienoa nähdä, että yrityksissä ollaan kääntämässä katsetta myös tietotekniikan ympäristövaikutuksiin ja vastuullisuuteen. Olemme ennakoineet tätä nopeasti voimistuvaa trendiä kehittämällä muun muassa kattavia tapoja huolehtia laitteiden koko elinkaaresta ja tuomalla asian tärkeyttä esiin kaikkien sidosryhmiemme kanssa. Avasimme keväällä 2020 Suomeen myös uuden logistiikkakeskuksen, jossa on erikseen suunnitellut tilat it-laitteiden kierrättämiselle. Työmme poikii koko ajan enemmän tuloksia – ja kansainvälinen tunnustus antaa tiimillemme entistä enemmän intohimoa viedä tätä tärkeää asiaa eteenpäin!” Juha Sihvonen sanoo.

Atean vastuullisuustekoja

Climate Leaders 2021 -logo.

 

Lisätietoja antaa:

Juha Sihvonen, toimitusjohtaja, Atea Finland Oy, puh. 0400 735 134

 

Atea Finland on it-palvelutalo, joka auttaa asiakkaitaan luomaan tuottavamman ja mielekkäämmän työympäristön – rakennamme Suomea tietotekniikalla. Olemme toimineet Suomessa yli 30 vuotta, ja meillä on yli 450 ammattilaista luomassa joustavia ja tuottavia it-ympäristön ratkaisuja ja palveluja.

Atea on Pohjoismaiden ja Baltian johtava it-infrastruktuuritoimittaja, jonka palveluksessa on yli 7 000 työntekijää 84 paikkakunnalla Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa, Liettuassa, Latviassa ja Virossa. Atea-konsernin liikevaihto vuonna 2020 oli noin 3,7 miljardia euroa, ja se on listattu Oslon pörssissä.
Atea perceived better if you update your browser. Here you will find a new version of Internet Explorer