Atea haluaa kasvattaa tietoisuutta siitä, kuinka tietotekniikkalaitteiden elinkaaren loppupäätä voidaan hallita uudelleenkäytön ja tietoturvallisen kierrätyksen avulla.
”Pohjoismaat ovat jo nyt edelläkävijöitä elektroniikan kierrättämisessä ja tekemisistämme ollaan kiinnostuneita ympäri maailmaa, mutta paljon on edelleen töitä tehtävänä täälläkin. 100 % -klubin avulla haluamme kannustaa sekä yrityksiä että julkisia toimijoita toimimaan entistä ympäristöystävällisemmin ja vastuullisemmin”, Atea Finland Oy:n Head of Sales and Sustainability Vesa Siitari sanoo.
100 % -klubiin voivat liittyä yritykset ja organisaatiot, jotka haluavat huolehtia siitä, että kaikki niiden hankkimat it-laitteet kierrätetään uudelleen käytettäviksi tai viime kädessä materiaalikierrätykseen. Atean asiantuntijat auttavat klubin jäsenorganisaatioita löytämään kullekin parhaiten sopivan toimintatavan sadan prosentin kierrätysasteeseen pääsemiseksi.
Suomessa klubin ensimmäiseksi jäseneksi ehti HR- ja palkanlaskentapalveluita ja -ohjelmistoja tarjoava Aditro.
”Aditro työllistää Pohjoismaissa 600 asiantuntijaa, joista 150 työskentelee Espoon toimipisteessä. Työntekijöidemme työkalujen täytyy olla aina ajan tasalla, joten käytöstä myös poistuu elektroniikkaa. Siksi olemme liittyneet Atean 100 % -klubiin: nyt voimme olla varmoja, että kaikki meille turhiksi käyneet laitteet kierrätetään turvallisesti”, Aditron turvallisuus- ja laatujohtaja Jani Räty sanoo.
Käytännössä Aditron Leppävaarassa sijaitsevaan toimistoon on ilmestynyt kierrätyspiste, johon aditrolaiset voivat viedä kaikki käytöstä poistuneet laitteet. Tietokoneet, puhelimet, muistikortit ja kovalevyt laitetaan lukittavaan tietoturvakaappiin ja muut sähkölaitteet kierrätyshäkkiin. Laitteet kierrätetään Atean GoITloop-kierrätyspalvelussa ja Aditro saa Atealta raportin kierrätetyistä laitteista.
”Meille on tärkeää kantaa vastuuta ympäristöstä ja toimia arvojemme mukaisesti. Valitsemme myös kumppanimme näillä periaatteilla”, Aditron Jani Räty sanoo.
Katso Aditron Jani Rädyn haastattelu.
Lisätietoja:
Vesa Siitari, Head of Sales & Sustainability, puh. 050 506 1180, vesa.siitari@atea.fi