Vastuullisuus on uusi musta

2016-03-29

Seppo Jalkanen
Seppo Jalkanen Development Manager

Atea on julkaissut historiansa ensimmäisen yhteiskuntavastuuraportin, jossa valotamme Atean kestävän kehityksen periaatteita ja toimintaa yhteiskuntavastuun näkökulmasta vuonna 2015. Uskon, että ict-alan toimitusketjujen eettisyys, vanhojen laitteiden ympäristöystävällinen ja tietoturvallinen kierrätys sekä toimenpiteet ilmastovaikutusten pienentämiseksi kiinnostavat myös asiakkaitamme.

Mikä ihmeen yhteiskuntavastuu?

Yritysten yhteiskuntavastuu tarkoittaa vastuullista toimintaa ympäröivässä yhteiskunnassa sekä laajemminkin maailmassa, yleensä lakien ja sopimusten vähimmäisvaatimukset ylittävällä tavalla. Yhteiskuntavastuuseen liittyy myös kestävän kehityksen periaatteiden noudattaminen ja edistäminen yritystoiminnassa.

We build future with IT

Konsernimme missio on rakentaa tulevaisuutta tietotekniikalla. Haluamme siis olla luomassa parempaa tulevaisuutta, emme vaarantaa sitä. Konsernitasolla vähensimme vuonna 2015 CO2-päästöjämme työntekijää kohden mitattuna 13 %. Suomessa olemme puolittaneet työntekijäkohtaiset CO2-päästömme vuoteen 2007 verrattuna.

Atean goITloop-kierrätyspalvelu käsitteli viime vuonna yli 300 000 laitetta. Puolet niistä päätyi uudelleen käyttöön ja toinen puoli kierrätettiin uusiomateriaaleiksi. Vain 0,2 % materiaalista päätyi jätteeksi ja tuhottiin ympäristöystävällisesti.

Globaalilla tasolla kiinnitämme huomiota vastuulliseen ostamiseen, konfliktimineraaleihin ja kestävän kehityksen periaatteisiin. Tämä työ on vasta alussa ja voimme onnistua siinä vain tekemällä tiivistä yhteistyötä toimittajiemme kanssa.

The Place to Be

The Place to Be -visiomme mukaisesti haluamme olla kaikille sidosryhmillemme hyvä paikka olla. Henkilökunta on luonnollisesti tärkein menetystekijämme ja henkilöstötutkimusten korkea sitoutumisindeksi kertoo ylpeydestä olla töissä Atealla. Atean henkilöstö voi työnsä puitteissa osallistua erilaisiin hyväntekeväisyysprojekteihin: olemme tukeneet Punaisen Ristin työtä sekä toteuttaneet konsernin omia projekteja Intiassa ja Sierra Leonessa.

Yhteiset eettiset periaatteet antavat toiminnallemme selkeät suuntaviivat. Päivitimme eettiset ohjeemme vuonna 2015 ja koulutimme jokaisen atealaisen ymmärtämään niiden sisällön. Periaatteiden toteutumisen kannalta on tärkeää, että toiminta on mahdollisimman läpinäkyvää ja jokaisella on mahdollisuus nimettömänä ilmoittaa havaitsemistaan väärinkäytöksistä. Pyrimme vaikuttamaan kumppaneihimme ja toimittajiimme siten, että vastaavat periaatteet toteutuisivat alalla myös laajemmin.

Mitä olet mieltä?

Kuvaavatko Atean missio ja visio yritystä, joka on yhteiskuntavastuullinen ja edistää kestävää kehitystä?

Minun mielestäni kyllä! Atean yhteiskuntavastuuraportin voit lukea verkkosivultamme.