Maailma muuttuu Eskoseni - ja niin täytyy koulunkin

2016-12-27

Olli Rannisto
Olli Rannisto Solution Manager

Opetusta mittaavat Pisa-tulokset julkaistiin tässä taannoin. Suomen tulokset olivat jälleen lievässä laskusuunnassa, kuten ne ovat olleet jo vuosina 2006-2012. Ajellessani työmatkalla Raumalle päin kuuntelin Ylen ohjelmaa, jossa haastateltiin MAOL:n puheenjohtajaa Leena Mannilaa, Global Teacher Price -opettajakilpailun maailman kymmenen parhaimman joukkoon valittua Maarit Rossia ja vuoden opettajaksi Suomessa valittua Maarit Korhosta.

Oli mielenkiintoista, joskaan ei yllättävää, kuulla että kaikki nämä huippuopettajat olivat sitä mieltä, että koulun, opetuksen ja myös opettajien tulee muuttua. Matematiikan opettajat Rossi ja Mannila puhuivat toiminnallisen oppimisen puolesta. Opetuksessa esimerkkien tulisi liittyä oikeaan elämään, jotta oppilaat ymmärtäisivät mihin luonnontieteitä ja matematiikkaa oikein elämässä tarvitaan. Rossin mukaan kirjat tappavat innostuksen ja luovuuden, koska siellä kerrotaan vastaukset suoraan, jolloin oppilailta jäävät onnistumisen elämykset saamatta.

Tietotekniikkaa hyväksi käyttäen voidaan tehdä realistisia 3d-virtuaalimatkoja esimerkiksi ihmisen fysiologiaan, avaruuteen ja luonnollisesti myös ympäri maailman. Tabletit mahdollistavat luonnon tutkimisen sekä luonnossa että virtuaalisesti ja töiden tallentamisen helposti sähköiseen muotoon.

Maarit Korhonen haluaisi täyden remontin sekä kouluun, opetukseen että oppisisältöihin. Alakoulun oppisisällöt ovat hänen mukaansa täysin samat kuin 60-luvulla, jolloin hän aloitti koulunkäyntinsä, vaikka maailma on muuttunut valtavasti 50 vuoden aikana. Opettajan rooli tiedon jakajasta tiedon lähteille ohjaajaksi on hänen mielestä ensimmäinen askel kohti uutta koulua.

Sähköinen maailma on täynnä informaatiota ja tietoa, jos sitä vain osataan sieltä oikein hakea. Teknologia mahdollistaa tämän ja suunta kouluissa onkin jo uuden opetussuunnitelman mukaisesti kohti sähköistä koulua. Muutos tulisi kuitenkin tehdä suunnitelmallisesti ja hallitusti ottaen huomioon koko käytettävän teknologian elinkaari.

Miksi muutos sitten tapahtuu kouluissa hitaasti, vaikka maailma ympärillä muuttuu hurjaa vauhtia? Miksi jotkut oppilaat lannistuvat helposti haastavien tehtävien edessä ja miksi opettajat toimivat samalla mallilla vuodesta toiseen? Samalla toiset oppilaat rakastavat haasteita ja toiset opettajat ovat valmiita tekemään asioita uudella tavalla saadakseen flow-fiilistä oppilaisiin.

Yksi selitys voisi löytyä Carol S. Dweckin kirjasta Mindset - menestymisen psykologia, jota aloittelin viime viikolla lukemaan. Dweckin mukaan mindset-tyyppejä löytyy karkeasti ajatellen kaksi erilaista: muuttumattomuuden asenteen omaavia ja kasvun asenteen omaavia. Muuttumattomuuden asenteen omaavat oppilaat tai opettajat ovat oppimiseen ja nykytilaan tyytyväisiä niin kauan kuin kaikki sujuu helposti. Haastavien tilanteiden tullessa he useimmiten lannistuvat. Toisaalta taas kasvun asenteen omaavat ihmiset sen sijaan innostuvat haasteista. Kumpaan joukkoon sinä kuulut?

Parasta tässä Dweckin mallissa on kuitenkin se, että kasvun asennetta voi opetella. Olisiko meidän kaikkien aika tehdä lupauksia uudelle vuodelle?