Laddar meny
Kuva: Vesa-Matti Väärä
Turku Energia

Uutta energiaa raskaan sarjan kytkimistä

Energia-alalla käytettävän teknologian täytyy olla täysin varmaa. Siksi Turku Energia päätti korvata vanhan raudan Cisco Industrial Ethernet -kytkimillä. Samaan syssyyn pantiin uusiksi koko verkkoarkkitehtuuri ja tietoturva Atean johdolla.

Turku Energian lähtökohtana oli turvallinen, vikasietoinen ja keskitetysti hallittu tietoverkko. Aiemmat runkokytkimet olivat tulleet tiensä päähän, ja käytössä olleet eri merkkiset verkkolaitteetkin olivat aika iäkkäitä.

”Vanha ratkaisumme ei estänyt mahdollisen vian leviämistä koko tietoverkkoon. Nyt suunnittelimme koko verkon rakenteen loogisesti niin, että jos häiriöitä aiheuttavia vikakytkentöjä tai inhimillisiä virheitä sattuu, vika rajautuu vain pieneen osaan, eikä eskaloidu koko järjestelmään”, kertoo muutosprojektista vastannut Turku Energian teknologia-arkkitehti Tero Hyppänen.

”Saimme tähän projektiin Atealta todella osaavia tietoliikennearkkitehteja ja tietoturva-asiantuntijoita. Pohdimme yhdessä, miten kokonaisuus toteutetaan heidän arkkitehtuuriajatuksillaan. Kaikki on sovitettu meidän tarpeisiimme.”

En ole koskaan törmännyt tällaiseen dokumentointitasoon missään muussa it-hankkeessa!

Varsinais-Suomen johtava energiakonserni halusi uusia myös vanhan sarjaliikenteeseen pohjautuvan tiedonsiirtojärjestelmän ip-pohjaiseksi. Uusi ratkaisu vastaa täydellisesti myös EU:n sähköverkkoja koskevaan verkko- ja tietoturvadirektiiviin (NIS) sekä uuden tietosuoja-asetuksen (GDPR) tuomiin vaatimuksiin.

”Tietoverkkomme on nyt toteutettu fiksummin, paremmin ja vikasietoisemmin. Saimme täydellisesti dokumentoidun tavan tuottaa lähiverkkojen tietoliikennepalveluja. Jatkossa voimme helposti näyttää todisteet siitä, että verkko on tietoturvallinen”, kehuu Hyppänen.

”En ole koskaan törmännyt tällaiseen dokumentointitasoon missään muussa it-hankkeessa!”

Näin Turku Energia hyötyi Ciscon Industrial Ethernet -kytkimistä ja uudesta verkkoarkkitehtuurista

  1. Luotettavuus ja käytettävyys
    ”Ciscon laitteisiin tulee tunnetusti todella harvoin vikoja. Meille on todella tärkeää, että verkkolaitteet ovat mahdollisimman toimintavarmoja. Vikatilanteiden rajaaminen on selkeä etu, joka liittyy kaikkeen liiketoimintaamme ja parantaa laatua.”
  2. Tietoturvallinen GDPR-ready-verkko
    ”Tietoverkkomme on suunniteltu Atean avustuksella tietoturvalliseksi, ja kaikki asiat dokumentoidaan aiempaa paremmin. EU:n uuden tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukaan ihmisillä on oikeus tietää, miten ja mihin heidän tietojaan tallennetaan. Nyt järjestelmämme havaitsee myös haitakkeita tai haavoittuvuuksia ja raportoi niistä.”
  3. Hallinta ja valvonta
    ”Toimistopuolella uuden ratkaisun kovin juttu on tietoverkkoon kytkettyjen päätelaitteiden tunnistaminen. Nyt Turku Energiassa voidaan tunnistaa yhtiön omat laitteet ja hallinnoida, mihin verkon osaan kullakin työntekijällä on oikeus päästä. Kolmannen osapuolten laitteilla ei kriittisiin tietoverkon osiin ole pääsyä, vaan ne ohjataan esimerkiksi vierailijaverkkoon.”
  4. Skaalautuvuus tulevaisuuden tarpeisiin
    ”Valittu teknologia mahdollistaa tulevaisuudessa niin kutsuttuun Smart Grid -teknologiaan siirtymisen. Jatkossa sähkönjakelu toimii aiempaa monipuolisemmin ja voi olla osittain kaksisuuntaista: saamme yhä enemmän tietoa verkon erilaisista kuormista sekä tuotantolähteistä, kuten tuulivoimasta ja aurinkopaneeleista. Tähän päästään näillä näkymin 2030-luvulla.”

”Olemme myös menossa kohti tuntipohjaisesti hinnoiteltua sähkötuotetta, eli sähkö voi olla eri hintaista eri tunteina. Kulutusta voidaan hallita myös silloin, kun et ole kotona. Esimerkiksi tietyn huoneen lämpötilaa voidaan laskea, kun lähdet aamulla töihin ja nostaa illalla, kun tulet kotiin.”

Atealta saat täyden palvelun verkkoratkaisut

Moderni verkkoratkaisu toimii liiketoiminnan perustana ja mahdollistaa digitalisaation. Verkko on it-ympäristön kriittisin osa, joka varmistaa yrityksen toiminnan jatkuvuuden. 

Turku Energia

Varsinais-Suomen johtava energiakonserni. Ydinliiketoimintaa ovat sähkön, kaukolämmön ja kaukokylmän hankkiminen, siirtäminen ja myyminen sekä energiantuotantolaitosten ja energiaverkkojen kehittäminen, rakentaminen ja ylläpitäminen.

Sähkönmyynnissä markkina-alue on koko Suomi. Turku Energia -konsernin emoyhtiö on Oy Turku Energia – Åbo Energi Ab, jonka omistaa Turun kaupunki. Tytäryhtiöt ovat Turku Energia Sähköverkot Oy ja Turun Seudun Kaukolämpö Oy.

Liikevaihto: 232 196 € (Oy Turku Energia – Åbo Energi Ab, 2016)

Henkilöstön määrä: 238 (2016)

Kotipaikka: Turku

Perustamisvuosi: 1994

 

 

Turku Energia
Markku Selin
Business Manager, Network and Security
Atea perceived better if you update your browser. Here you will find a new version of Internet Explorer