Siirry sisältöön
Päijänteen komeissa maisemissa sijaitsevassa Luhangan kunnassa onnellisuustasot ovat korkealla ja stressitasot matalalla. Enää ei tietotekniikkakaan aiheuta harmaita hiuksia, sillä kokonaisuus on hallinnassa ja tarvittavat tukipalvelut saadaan Ateasta yhdellä puhelinsoitolla.
Luhangan kunta

Tuomo Kärnälle valkeni nopeasti, mitä manner-Suomen pienimmän kunnan johtaminen tarkoittaa: Kaikkea. Aivan kaikkea.

Kärnästä tuli 700 asukkaan Luhangan kunnanjohtaja vuonna 2018. Pienessä kunnassa johtaja on mukana vähän kaikessa – myös tietotekniikassa, sillä omaa it-henkilökuntaa ei ole. Pian selvisi, että idyllisen järvenrantakunnan perin vanhanaikainen ja sekava it-tilanne huutaa kipeästi uusia ratkaisuja.

Luhangan kunnanjohtaja Tuomo Kärnä pitelee käsissään kunnantalon kylttiä.

Kaikki alkoi it-ympäristön kokonaiskartoituksesta

”Meillä oli verkon ja henkilökunnan työasemien kanssa jatkuvia ongelmia ja käytimme paljon aikaa ja rahaa pienten vikojen korjaamiseen. Iso huoli oli myös elonsa ehtoopuolella oleva palvelin, joka aiheutti runsaasti kustannuksia ja oli selkeä riski. Myös tietoturvamme taso huoletti”, insinöörin koulutuksen saanut Kärnä kertoo.

Atean yhteydenotto syksyllä 2018 osui juuri oikeaan saumaan. Keskusteltuaan kunnanjohtajan kanssa Luhangan it-tilanteesta Atean edustaja kertoi, että voi tehdä tarjouksen vasta, kun kunnan it-kokonaisuus on kartoitettu. Tuomo Kärnä piti ehdotusta järkevänä ja on nyt tyytyväinen ratkaisuunsa.

”Atean tekemä alkukartoitus auttoi lopulta hahmottamaan koko tilanteen ja etsimään siihen yhdessä parhaat ratkaisut.”

Sujuvampaa työtä ja parempaa palvelua kuntalaisille

It-uudistuksen tavoitteena oli sujuvoittaa Luhangan kunnan työntekoa, kaikkeen kun liittyy aina myös tietotekniikka. Tässä onnistuttiin.

”Uudistuksen avulla saimme selkeästi pienennettyä kunnan sisäisiä riskejä. Nyt taustateknologia toimii hyvin ja nopeuttaa oikeasti töitämme. Kun pohjatyöt ovat kunnossa, voimme kehittää digipalvelujamme yhä paremmiksi”, kunnanjohtaja sanoo.

Luhangan työntekijöidenkin arki sujuu nyt vaivattomammin ja nopeasti, kun käytössä ovat modernit työvälineet. Kaikkien noin 45 työntekijän käyttämät työasemat uusittiin ja niissä on Office 365 -palvelu. Työasemien tietoturvasta huolehtii Atean valvonnassa oleva F-Securen ratkaisu, eikä kenenkään tarvitse enää haaskata aikaansa erilaisten lisenssien tai versiopäivitysten kanssa. Atea myös luo kaikille halukkaille työntekijöille mahdollisuuden tehokkaaseen ja tietoturvalliseen etätyöskentelyyn.

Kunnan tietoverkko saatiin sujuvammaksi ja tietoturvallisemmaksi uusien ratkaisujen avulla. Verkon ylläpitoa helpottamaan valittiin Cisco Meraki -verkko sekä sen hallinta- ja valvontapalvelu. Tänä vuonna kunnan oma vanha palvelin ajettiin alas ja korvattiin pilvessä toimivalla SaaS-palvelulla (Software as Service).

Kun käytössä on automaattinen verkkojen ylösnousu ja verkon etävalvonta, siitä on konkreettista hyötyä tietoverkkojen toiminnan palautumisessa häiriötilanteiden jälkeen.

Luhangan kunnanjohtaja Tuomo Kärnä ihailee kesäistä näköalaa.

Kaikki it-palvelut samasta paikasta

”Parasta on, että saamme nyt kaikki it-palvelut yhdestä ja samasta paikasta. Tarvittaessa Atean lähitukipalvelujen asiantuntijat tulevat käymään meillä paikan päällä”, Kärnä iloitsee.

”Meillä oli aiemmin monia pieniä palveluntoimittajia, jolloin kokonaisuutta oli vaikea ymmärtää. Kun toimittajamäärä pieneni, valvonta ja hallinta helpottui. Näin pienessä kunnassa ei kannata tehdä itse vaan hankkia isolta ja turvalliselta palveluntarjoajalta. Suosittelen samaa ratkaisua ehdottomasti myös muille pienille kunnille!”

Kuntalaisetkin hyötyvät epäsuorasti hyvässä hallinnassa olevasta it-tilanteesta. Luhanka rakennutti muutama vuosi sitten uuden koulun, joka tarjoaa opetusta myös lähikuntien oppilaille. Noin 45 oppilaan koulun oppijat ja opettajat saavat käyttöönsä ensi syksynä Googlen Chromebook-läppärit sekä Google for Education -oppimisympäristön. Atean edu-tiimi hoitaa oppimisympäristön käyttöönoton sekä opettajien kouluttamisen. Kotona asuvien vanhusten tueksi on puolestaan kehitetty monitorointi, joka tehdään rannekkeen avulla.

”Parasta on, että saamme nyt kaikki it-palvelut yhdestä ja samasta paikasta.”

— Tuomo Kärnä

Houkutteleva muuttokunta

Vaikka Luhanka on pieni, se vetää asukkaita puoleensa monesta syystä. Kunnan veroprosentti on oman maakuntansa eli Keski-Suomen pienin: 18,5 prosenttia vuonna 2020. Luhanka on maakuntansa harvoja nettomuuttovoittokuntia, eli kuntaan muuttaa enemmän ihmisiä kuin sieltä muuttaa pois.

”Tavoittelemme muuttajia erityisesti ruuhka-Suomesta. Tänä vuonna meille on muuttanut jo kaksi perhettä. Myös uusi kauppias tuli Uudeltamaalta, Espoosta. Koska olemme näin pieni, emme tarvitse suuria massoja vaan meille riittää, jos kuntaan muuttaisi noin viisi perhettä vuodessa”, Tuomo Kärnä kertoo.

Tulijoita houkutellaan Päijänteen rantamaisemia ihastelevilla uusilla tonteilla, joissa on tarjolla valokuitu.

”Toivomme tietenkin samaa asiaa kuin moni muukin kunta: että väestömäärän pieneneminen pysähtyisi. Meillä on etuna, että nettomuuttomme on plussalla ja kaikki tänne jo muuttaneet ovat erittäin tyytyväisiä. Meillä onnellisuustasot ovat korkealla ja stressitasot matalalla – jos niitä voi mitata. Olemme ainakin yksi terveimmistä kunnista sairaanhoitopiirissämme.”

Luhanka on myös erittäin suosittu mökkikunta, jonka väkimäärä kasvaa kesäisin jopa kolminkertaiseksi.

Kärnä on itsekin paluumuuttaja, joka palasi opiskelujensa jälkeen synnyinkuntaansa. Ennen kunnanjohtajaksi ryhtymistä 36-vuotias kone- ja tuotantotekniikan insinööri (AMK) oli toiminut viisi vuotta kunnanhallituksen puheenjohtajana.

Kärnä uskoo, että pienillä kunnilla on paljon mahdollisuuksia, vaikka globaalia kaupungistumiskehitystä ei voikaan kokonaan pysäyttää.

”En usko, että kaupungistuminen pysähtyy, mutta etätyöt varmasti lisääntyvät. Meiltä käydään nyt jo osin jopa Helsingissä töissä. Kehäkolmosellehan täältä on vain pari tuntia.”

Luhanka
  • Manner-Suomen pienin kunta, asukkaita noin 700 ja kunnan työntekijöitä noin 45.
  • Veroprosentti maakuntansa pienin: 18,5.
  • Kunnan työttömyysprosentti huhtikuussa 2020 oli 12,5, kun Keski-Suomen maakunnassa se oli 17,6.
  • Sijaitsee Päijänteen rannalla, maisemiltaan kuuluisan Päijänteen seututien 612 varrella.
  • Merkittävä mökkipaikkakunta. Kunta on myös saaristo-osakunta, koska osa kunnan alueesta täyttää saaristolain mukaiset olosuhteet.
  • luhanka.fi

Tiera Verkkokauppa

Luhangan kunta on Kuntien Tiera Oy:n osakas. Kuntien Tiera Oy on yli 390 kuntatoimijan omistama osakeyhtiö ja yhteiskunnallinen yritys, joka kehittää kuntien, kaupunkien ja hyvinvointialueiden ICT-palveluja verkostomaisesti yhteistyössä omistaja-asiakkaiden sekä muiden julkisten- ja kaupallisten toimijoiden kanssa.

Atean ylläpitämä Tiera Verkkokauppa on Suomen kattavin, kuntakentän käyttöön suunniteltu dynaaminen hankintajärjestelmä. Se helpottaa ja tehostaa kuntatoimijoiden ICT-laitteiden, -ohjelmistojen ja -palveluiden hankintoja.