Takaisin Asiakasreferenssit
apple edu elinkaaripalvelut Koulut ja oppiminen

Kaarinassa koululaiset oppivat iPadien avulla

Kuva: Vesa-Matti Väärä

Kaarinan kaupungissa oppilaat saavat henkilökohtaiset iPadit neljännellä luokalla. Atea Edu Complete -malli huolehtii siitä, että laitteista saadaan täysi hyöty: oppilailla on ajantasaiset, toimivat laitteet ja opettajat pääsevät opiskelemaan laitteiden pedagogista käyttöä.
Kaarinan kaupunki

Kaarinan kaupunki haluaa pitää koulunsa ja niiden oppilaat teknologisen kehityksen aallonharjalla. Siksi koululaisten 2000 iPadia päivitettiin uusiin malleihin nyt vuonna 2018.

Hankkiessaan uudet laitteet kaupunki päätyi ostamisen sijaan vuokraamaan ne. Kaarinan sivistystoimen digikehityspäällikkönä toimivan Keijo Sipilän mukaan vuokraratkaisuun siirtyminen tähtää juuri kehityksen kelkassa pysymiseen.

”Laitteiden vuokraus sopii meille erittäin hyvin, sillä pystymme nyt aiempaa helpommin vaihtamaan ne halutessamme uusimpiin malleihin. Kuukausimaksuihin siirtyminen myös helpottaa budjetointia, koska hankintakulut voi jakaa pidemmälle aikajaksolle.”

Uusien laitteiden vuokraamisen yhteydessä Atea osti Kaarinan vanhat iPadit. Atean puolelta kaupasta vastannut ratkaisumyyjä Olli Rannisto kertoo iPadin etuna olevan, että laite säilyttää hyvin arvonsa.

”Harvojen laitteiden jäännösarvo on yhtä korkea kuin iPadien. Ne ovat hyvin kestäviä laitteita, ja niillä on hyvin myös kysyntää.”

Keijo Sipilä

Oppimista tietoa tuottamalla

Keijo Sipilän mukaan Kaarinassa iPadien yhtenä pedagogisena tarkoituksena on yhdistää kirjatiedon omaksuminen yleishyödyllisten taitojen kerryttämiseen.

Sen sijaan, että oppilaat vain lukisivat kirjaa tai kuuntelisivat opettajaa, he voivat iPadien avulla tuottaa tietoa itse ja jakaa sitä muille esimerkiksi esitelmän muodossa. Näin oppilaille kertyy tietoa ja samalla heidän teknologia- ja ryhmätyövalmiutensa kehittyvät.

”Yhtenä iPadin etuna on sen monipuolisuus. Perinteisen kirjoittamisen lisäksi sillä voi tuottaa materiaalia myös kameran ja mikrofonin avulla”, Sipilä sanoo.

”Säännölliset tapaamiset auttavat tekemään pitkän aikavälin kehityssuunnitelmia ja tunnistamaan parhaat pedagogiset käytännöt. Kun suunnittelemme erilaisia teknologiaratkaisuja, on tärkeää, että käsitys koulujen arjesta pysyy ajan tasalla”, kertoo Olli Rannisto, jolla itselläänkin on kokemusta opettajana työskentelystä 15 vuoden ajalta.

Pitkäjänteisyyttä teknologiahankintoihin

Kaarina hankki iPadit Atean Edu Complete -mallin mukaisesti. Kyseessä on palvelukokonaisuus, jonka avulla kaupungin tai kunnan sivistystoimi voi hankkia kaiken tarvitsemansa IT-infran vuokraamalla sen kolmeksi vuodeksi kerrallaan.

Tablettien ja niiden suojakuorten lisäksi Kaarinan tilaamaan pakettiin kuuluu 40 päivää opettajille suunnattua koulutusta iPadien pedagogisesta käytöstä. Koulutuksia vetävät Applen rekrytoimat ja sertifioimat opettajataustaiset henkilöt.

Lisäksi Atea ja Kaarina keskustelevat kuukausittain teknologian toimivuudesta ja kehitysmahdollisuuksista.

planner-256-white.png
Takaisin Asiakasreferenssit
Atea perceived better if you update your browser. Here you will find a new version of Internet Explorer