Siirry sisältöön
Raumalaista laivanrakennusperinnettä jatkava Rauma Marine Constructions perustaa ict-ratkaisunsa vahvasti virtualisointiin. Yhtiön toiminta perustuu verkostomaiseen liiketoimintamalliin, ja sillä on lukuisia kumppaneita eri puolilla maailmaa. Virtualisointiratkaisun ansiosta laivojen suunnittelu sujuu mistä tahansa käsin.
Rauma Marine Constructions

Rauma Marine Constructionsin koko infraratkaisu on rakennettu yhdeksi kokonaisuudeksi Atean, Dell Technologiesin ja telakkayhtiön it-osaston yhteistyönä. Yhtiölle toteutettiin luotettava, suorituskykyinen ja joustava Dell EMC Vxrail -ympäristö, jossa hyödynnetään VMware Horizon -työpöytävirtualisointia.

Yhteistyö alkoi vuonna 2015 eli pian telakkayrityksen perustamisen jälkeen. Kumppanuus on tiivistynyt koko ajan. Samalla RMC on kasvanut voimakkaasti: työntekijöitä oli aluksi noin 30, nyt noin 200 – ja koko yhteistyöverkostossa on mukana jo yli 1 000 ihmistä.

”Tiesimme alusta asti, että yrityksen tavoitteena on kasvaa. Siksi otimme heti käyttöön ratkaisut, jotka voidaan skaalata juuri niin isoiksi kuin tarvitaan. Raja ei siis tule vastaan, eikä välillä ole tarvinnut vaihtaa hevosiakaan, kun kasvuun on varauduttu”, Atean Solution Manager Tommi Nieminen sanoo.

RMC:n omaan ict-yksikköön kuuluu kuusi henkilöä, ja tukea hankitaan joustavasti Atealta sekä Delliltä.

Rauman telakan uusi ratkaisu perustuu suorituskykyiseen, joustavaan ja skaalautuvaan Dell EMC Vxrail -ympäristöön. Yhä useammalla työntekijällä on käytössään VMware Horizon -virtuaalityöpöydät sekä Dellin Thin Clientit eli kevyet päätelaitteet, joiden avulla käytetään virtuaalityöpöytiä.

Antti Lehto seisoo Rauman telakalla.

Thin Client on tehokas, turvallinen ja joustava

Virtuaalityöpöytä ja Thin Client nopeuttavat huomattavasti monen asiantuntijan työtä ja telakan laajan verkoston työprosesseja. Thin Clientteja käyttää jo noin 50 RMC:n työntekijää, ja määrä kasvaa koko ajan.

”Työntekijä tarvitsee vaativaankin suunnittelutyöhön vain näytön, näppäimistön ja Thin Clientin. Sen avulla hän luo yhteyden konesaliimme, jossa kaikki suunnitteluohjelmistot ja muut tarvittavat ohjelmat pyörivät. Työ tehdään päätteen kautta ja halutessamme tietoja ei voi esimerkiksi kopioida omalle koneelle tai siirtää muualle. Myös kumppaniverkostomme suunnittelijat ja muut alihankkijamme pääsevät mukaan prosessiin samalla tavalla”, Rauma Marine Constructionsin ICT Specialist Antti Lehto kertoo.

 

Kaikki suunnitellaan kokonaisuutta katsoen

Atean ja Dellin näkökulmasta RMC-yhteistyössä on tärkeintä katsoa kaikkia uusia ratkaisuja aina kokonaisuuden kannalta.

”Olemme heti alkumetreiltä pohtineet, miten ict palvelee juuri tätä liiketoimintaa ja sen kehitystä. Yhteistyömme on hyvä esimerkki siitä, että tietotekniikan täytyy aina joustaa tilanteen mukaan. Yhdessä RMC:n kanssa olemmekin kehittäneet mallin, jossa saadaan saman yhteistyön piiriin koko alihankkijaverkosto”, Atean Account Manager Mikko Viljanen kuvailee.

”Kokonaisuuden suunnittelussa lähestymiskulmina olivat nykyaikaisuus ja tulevaisuuteen varautuminen. Tuloksena syntyi automaattinen, helppohoitoinen, kustannustehokas ja tietoturvallinen ratkaisu, joka kantaa myös tulevaisuuteen”, Dell Technologiesin Account Executive Jari Lahtinen kertoo. 

Partner Development Manager Laura Patronen korostaa, että Dell tarjoaa asiakkaalle portfoliokokonaisuuden, josta löytyy asiakkaan erilaisiin tarpeisiin sopiva teknologia. Portfolion tavoitteena on tukea asiakkaan liiketoimintaa monelta eri suunnalta.

 

 

RMC:n ict-ratkaisut verkostomaiseen laivanrakennukseen

  • Hyperkonvergenssialustat ja työasemavirtualisointi Delliltä
  • VMware Horizon -virtuaalityöpöydät
  • Dellin Thin Clientit
  • Infran ylläpito sekä loppukäyttäjätuki ja dedikoitu tekninen suunnittelu Atealta
  • Konesaliteknologia Atean palveluna
  • Rahoituspalvelut sekä Atean että Dellin palveluista
  • Jatkuva kehitystyö yhdessä Atean ja Dellin kanssa